Huippuhomma

Taikurin hattu

2012-01-21T22:50:00.000+02:00

Ladies and gentlemen! Kuten näette, tässä meillä on aivan tavallinen taikurin hattu:

Ja kuten näette, hattu on aivan tyhjä:

Mutta sitten kun sanon simsalabim - niin hatusta nouseekin pupu!

Tein siis kummitytölleni synttärilahjaksi taikurin hatun. Hattu on tehty mustasta denimistä ja kovikehuovasta. Hatun vuori on matalampi kuin itse hattuosa, ja vuorin pohjalla on salainen "sepalus" taikka naamioitu aukko, joka kätkee taaksensa melkoisen salalokeron. Sieltä on hyvä taikoa kaniineja, nenäliinoja, pelikortteja ja vaikka mitä.

Vähän summeerausta ja silleen

2012-01-01T16:13:00.000+02:00

2011 oli ihan hyvä vuosi. Yllättävän hyvä. Töissä puhalsi uudet tuulet ja sen myötä uudet mielenkiintoiset haasteet, mutta siviilielämän ja harrastusten puolellakin tapahtui ihan kiitettävästi kaikenlaista kivaa.

Maaliskuussa, päivä omien synttärieni jälkeen, neljäs kummilapseni putkahti maailmaan.

Loppukeväästä sain liikuntakärpäsen pureman, joka on jatkunut koko loppuvuoden - ei tosin Method Putkiston parissa vaan ihan vaan peruskuntokeskuksen asiakkaana. Mutta voi vitsi että zumbaus ja kahvakuulaus voikin olla kivaa!

Liikunnan lisäämisen ohella kävin kesällä läpi pienoisen ruokaremontin, koskapa verensokerini hillui aikuisdiabeteksen riskirajoilla. Ei minusta mikään täysiverinen karppaaja ole tullut, mutta jätin ruokavaliostani pois vaalean leivän, pastan ja riisin, lopetin rasvasta nipistämisen ja syön herkkuja vain jos siihen on erittäin hyvä syy. Hyvähiilarista ruokaa siis.

Vuonna 2011 opin paljon muotokuvien piirtämisestä. Toivottavasti saamme muotokuvakurssille riittävästi osallistujia keväälläkin. Niin ja temperaakin kokeilin. Kaikessa työläydessään temperamaalauksesta ei tullut pysyvää harrastusta, mutta ihan siisti kokemus silti. Yllä temperakurssin lopputulos: perusinsinööri, jonka katse seuraa, vaikka katsoja siirtyilisikin maalauksen sivusta eteen taikka jatkaisi toiselle sivulle. Tausta ja paita jäivät kesken, mutta täytyyhän sitä ihmisellä keskeneräisiäkin rojekteja olla.

Muuten on nypertelyrintamalla ollut melko normaalia. Ihan semi-tuottelias vuosi. Ei mitään elämää suurempia neronleimauksia, mutta taattua synttäri- ja joululahjalaatua kuitenkin.

Joulukuussa sain vielä päähänpistoksena idean toiseen blogiin. Sen kirjoittaminen onkin ollut ihan hauskaa. On tietysti odotettavissa, että kirjoitustahti t(as)aantuu paljonkin, mutta toistaiseksi on ollut mukavaa kirjoittaa englanniksi muutakin kuin Power Point -kalvoja ja bisnessähköposteja. Ja Suomesta kirjoittamisessa on tietysti aina se haaste, että kuinka kirjoittaa kuulostamatta Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergilta.

Mitään uuden vuoden lupauksia en tee, eikä minulla oikein ole odotuksiakaan alkavalle vuodelle. Elämä tuo mitä tuo. Tärkeintä on elää täysillä tässä päivässä, ja ehkä vähän pohjustaa huomista. Ja vaikka uusi vuosi alkoikin omalla kohdallani tylsästi räkäflunssaisissa merkeissä, niin en ota tätä minään enteenä koko vuoden kulusta.

Hyvää kakstuhattakakstoistasta!

Kuukiviä

2011-12-28T19:50:00.000+02:00

Joululahjakoru jätti hingun tehdä samalla ajatukselle jotain itsellenikin. Laavakiviä, hopealenkkejä, hauska lukkorenkula ja kadulta löytynyt, hieman tallaantunut en-nyt-muista-minkä-sarjan hopeinen korvakoru.

Kyllä minä mieleni niin pahoitin...

2011-12-26T20:20:00.000+02:00

...kun nykynuoriso ei ymmärtänyt näiden esineiden yhteyttä toisiinsa.

Tiikeriankka ja sammakko

2011-12-25T10:41:00.000+02:00

Joistain jouluperinteistä on vain pidettävä kiinni - nimittäin viimetinkaisesta lahjojen nysväämisestä. Sain kuin sainkin aatonaaton puolella nämä Panama-lapaset valmiiksi, vaikka tiukoille meni.

Varapäreitä

2011-12-24T20:00:00.003+02:00

Tämän joulun hittituote (ainakin tekijän näkökulmasta, lahjan saajista en tiedä) ei ole piikkimatto eikä kapselikahvinkeitin, vaan pärekori.

Punoin näitä neljä joululahjoiksi - yhden värikkään ja kolme pellavaista. En nyt sitten viittinyt ottaa kaikista kolmesta pellavaisesta erillistä valokuvaa.

Ihanaa saada kangasvarastoja vajumaan!

Joulun ainoa hely

2011-12-24T20:00:00.002+02:00

Joulun ainoa koru. Tästä tuli niin kiva, että hyvä jos raaskin kääriä pakettiin. Tuo iso renkula on lukko. Täytyy varmaan tehdä ittellenikin samantyylinen.

Jos Tuomas-veturi ei tule tädin luo...

2011-12-24T20:00:00.001+02:00

...niin tädin on mentävä Tuomas-veturin luo.

Ei meinaan löydy Suomesta juuri mitään Tuomas-veturi-kamaa. Joten täytyi tehdä itse.

Marakatit

2011-12-24T20:00:00.000+02:00

Veljen pojat saivat (toivottavasti) kokoisensa apinapaidat (toinen kultaisella, toinen hopeisella painatuksella) ja tumput (toinen peukaloilla, toinen ilman).

Joulukortit 2011

2011-12-15T22:29:00.000+02:00

Tänä vuonna tein taas klassiset: odotin viime tinkaan saakka joulukortti-inspiraatiota - ja tulihan se sieltä. Leikkelin kahdesta Myyrä-kalenterista tammi-, marras- ja joulukuun kuvista palasia.

Olen jemmannut noita kalentereita tosi pitkään, kun kuvat ovat minusta niin herttaisia. En ole oikein raaskinut käyttää niitä mihinkään. Mutta nyt tuli sellainen fiilis, että jos ei niitä voi käyttää rakkaimmille ystäville ja läheisimmille sukulaisille meneviin juttuihin, niin turha niitä on sitten hautoakaan.

Nut Island's Peace

2011-12-13T22:27:00.001+02:00

No nyt minun oli jotenkin pakko perustaa tämmönen rojekti. Saapi nähä kauanko jaksan innostua. Mutta senhän näkee kokeilemalla.

Kärrrmes

2011-12-04T20:46:00.001+02:00

Joulupukin paja on taas täydessä töhinässä. Tänä vuonna kyllä koitin käydä ostamassa valmiita leluja, mutta ne olivat niin kammottavia, että rupesin melkein hyperventiloimaan. Niinpä tänäkin vuonna lahjat ovat pääosin joko itse tehtyjä tai kirjoja.

Ensimmäinen pajan tuotos on jättimäinen käärme. Pituutta melkein 2,5 metriä. Järkeilin tän niin, että lasten mielestä överit on parempi kuin vajarit. Vanhemmat eivät ehkä oo samaa mieltä, mutta onneksi heidän mielipidettään ei kysytä.

Loput joulupukin asiat julkaisen vasta, kun joulupukki on hoitanut hommansa. Siihen saakka: tip tap!

Punaliidut ja tumma iho

2011-11-13T12:07:00.001+02:00

Muotokuvapiirtely jatkuu. Eilen sörssäiltiin taas temperakurssilla, mutta en muistanut ottaa kameraa mukaan. Väliaikatietona kerrottakoon, että edellisen postauksen ukkelin naama ei ole enää vihreä, vaikka se aluksi aika lailla Frankensteinilta näyttikin.

Illalla kotosalla päätin vielä kokeilla kahta uutta asiaa piirrustusrintamalla: punaliituja ja tummaa ihoa. Tummaihoista ihmistä on aika hemmetin vaikea piirtää. Kasvojen luut ovat hyvin erilaiset kuin länsimaisella lajitoverilla ja valo leikkii iholla aivan eri tavalla. Tuohon nenän takana olevaan poski-silmä-yhdistelmään en ole ihan tyytyväinen, mutta valon ja muodon sain kyllä mielestäni vangittua melko hyvin. Punaliidut puolestaan olivat aika tönkköjä lyijykynän ja temperan jälkeen, täytyi tyytyä paljon suurpiirteisempään jälkeen. Mutta tällaiselle piipertäjä-piirtäjälle se teki ihan hyvää.

Temperakurssilla

2011-11-05T20:14:00.002+02:00

Vietin pyhäinpäivän tutustuen temperamaalauksen saloihin. Kurssi on kaksipäiväinen, ja tarkoituksena ei siis ole saada aikaiseksi valmista taideteosta vaan tutustua uuteen tekniikkaan. Tämä päivä meni lähes kokonaan touhun valmisteluun, ja maalaamaan päästiin vasta viimeisen tunnin aikana. Näin se homma eteni:

Mukana kurssille piti tuoda kananmunia, lasipurkkeja, pellavaöljyä, tislattua vettä, 6- ja 8-koon suippokärkiset siveltimet, lasilevy tai posliinilautanen, öljyvärimaalauksesta tuttu sekoitusveitsi ja lasipullo. Muu rekvisiitta tuli kurssin puolesta.

Käytimme pohjana MDF-levyä. Ope oli tehnyt esivalmisteluja sen verran, että hän oli sivellyt levyn pariin kertaan liivatteella.

Liivate oli kuulemma ihan tavallisista liivatelehdistä tehtyä.

Ensimmäinen tehtävämme oli pohjustaa levy. Teimme sitä varten itse gessoa. Opettajamme ei suosi valmiin gesson käyttöä, ero itse tehtyyn on kuulemma samanlainen kuin einesruuan ja gourmet-aterian ero.

Pohjusteeseen tarvitaan sinkkivalkoista jauhetta ja liitujauhetta.

Kumpaakin jauhetta annostellaan yhtä paljon sekoituslevyn/-lautasen päälle.

Ja sitten jauheet sekoitetaan kuiviltaan. Mahdolliset paakut rikotaan.

Jauhekasaan lusikoidaan muutama lusikallinen jänisliimaa, ja taas sekoitetaan.

Ai mitä on jänisliima? No, jäniksestä keitettyä ja kuivatettua "liemivalmistetta".

70 g jänisliimaa liotetaan litraan lämmintä vettä. Mikäli jänisliimaseos pääsee jäähtymään, niin sen saa uudestaan juoksevaksi lämmittämällä (ei keittämällä) vesihauteessa.

Pohjusteeseen voi laittaa vähän pellavaöljyäkin (1/4 jänisliiman määrästä). Lopulta jauhe-liimaseoksen tulee olla yhtä juoksevaa kuin kerma.

Pohjustetta sivellään levellä sudilla 2-4 kerrosta MDF-levyn päälle.

Pohjusteen täytyy antaa kuivua noin tunnin-parin verran. Pohjustetun levyn kuivuessa on toki yhtä jos toista tekemistä. Ensinnäkin tempera-emulsio:

Emulsioon tarvitaan kananmunan keltuainen. Kaikki valkuainen olisi hyvä saada pois, siksi kuivasimme keltuaista talouspaperin päällä.

Kuivailtu keltuainen holautetaan lasipulloon. Ja perään keltuaisen verran pellavaöljyä ja kahden keltuaisen verran tislattua vettä. Ai mistä tietää keltuaisen tilavuuden? No, kananmunan kuoren puolikas on riittävän hyvä mitta.

Tämä emulsio (joka muuten näyttää ihan samalta mitä tuo pullon etiketti sanoo, siis ananas-kookos-smoothielta) on siis temperamaalauksessa maalin ohennetta. Se säilyy lasipullossa jääkaapissa vajaan kuukauden.

Jahas, ja vielä tarvitaan värejä.

Värit sotketaan pigmenttijauheista, joita saadaan maasta, kotiloista, humuksesta, metalleista - tosin ei ehkä ihan näillä leveysasteilla.

Pigmentit sotketaan tislatun veden kanssa taikinaksi. Taikinanokare pudotetaan lasipurkkiin, ja perään tipautetaan vielä muutama tippa vettä. Siellä se pigmenttitahna sitten voi möllöttää vaikka useamman kuukauden.

Ookoo, valmistelut olivat jotakuinkin tässä. Sitten vaan käyttämään värejä ja maalaamaan. Tässä kohtaa olin jo niin tohkeissani, etten muistanut enää kuvata. Mutta siis sitä pigmenttitahnaa otetaan ihan miniminipikkuinen nokare, ja se sotketaan kananmunaemulsion kanssa levyn taikka lautasen päällä sellaiseksi kevytmaidon tai kulutusmaidon paksuiseksi litkuksi. Ja sitten vaan sivellään pohjustetulle levylle.

Pohjamaalikerros tehtdään "negatiivina" eli vastaväreillä. Toisin sanoen ne kohdat, jotka halutaan työssä ihonväiseksi, pohjamaalattiinkin vihreällä terra verdellä. Tämän pidemmäs en kuudessa tunnissa ehtinyt, mutta toisella kerralla ruvetaan sitten lisäämään okran ja ruskean sävyisiä kerroksia vihreän naaman päälle - siitä se maalaus sitten kerros kerrokselta rakentuu.

Mitkäs on fiilikset ekan päivän jälkeen? No aika kivat. Ensimmäinen pohjamaalikerros on aivan uskomattoman kaunis pohjustetun levyn päällä. Lopputuloksessa on vesivärin kuulautta ja öljyvärin rakennetta ja kiiltoa. Kärsivällisyyttä tämä tulee vaatimaan, joten tiedän jo nyt, että tästä ei tule minulle mitään vakkariharrastusta - mutta kokemuksiahan tässä ollaankin hakemassa.

Jatkuu ensi viikolla.

Ruista ranteeseen

2011-10-24T18:19:00.000+03:00

Muutama viikko sitten sain Lauralta ruisleivän juuren ja oppeja, kuinka ruisleipää leivotaan. Männä viikonloppuna kokeilin sitten ihan itse. Nam. On ihan mahdollista, että en halua ikinä enää mitään kaupan leipiä syödäkään - tästä tuli niiiiin taivaallista. Ja lopun viimein touhu oli aika helppoa, vaikka toki valmistelut piti aloittaa hyvissä ajoin.

Laitoin kuivatun juuren tekeytymään keskiviikkona, ja leivoin leivät perjantaina. Tuli just hyvä happamuus. Tiedän, että blogilla on lukijoita Etelä-Karjalassa, joten sen vuoksi on järkeä vähän mainostaakin: ostin Lehtolan Luomutilan täysjyväruisjauhot syyslomareissulla Karjalan Portin suoramyyntituvasta, ja voi vitsi miten hyvää tavaraa! Sinne kaikki shoppailemaan lähiluomua, jos vaan suinkin ootte niillä nurkilla liikenteessä.

Pyhitin yhden kulhon ja kauhan ihan tätä touhua varten. Siinä saa juuri kuivua ja tekeytyä - ja eipähän tarvii tiskata. Tässä samalla tuli pari myyttiä murrettua (ja täräytettyä urbaani mieli takaisin luontoon):

1) Ruisleipätaikinaa ei tarvitse vaivata paljoa, joten sitä varten ei tarvita monitoimikonetta (ihan niin kuin niillä olis sata vuotta sitten ollut mitään Kitchen Aideja)

2) Juurta ei tarvitse pakastaa, vaan sen voi kuivata (eihän niillä silloin pakastimiakaan ollut)

Syysloman satoa

2011-10-22T21:25:00.000+03:00

Pykäsin toisenkin korin. Tää toimittaa yöpöydän laatikon virkaa, koska siis yöpöytäähän minulla ei ole. Tämä kori syö ainakin nenäliinoja, pinnejä, korvatulppia, silmälappuja ja kulloinkin työn alla olevan yölukemislehden.

Tämä toinen kori meni jo ensimmäistä sujuvammin, vaan silti jäi vieläkin opittavaa: Peruslakanakangas on parasta tähän tarkoitukseen. Tein tällä kertaa ylimmästä pannasta kaksinkertaisen - siitä tuli jo parempi mutta vielä täytyyy harjoittaa tuotekehtitystä.

Ja kuulkaas, näin Formverkissa myynnissä valkoisia pärekoreja! Eli kyllä nää korit on niin tissainin eturintamassa, että ei paremmasta väliä.

Lisää pikkurillejä

2011-10-21T09:24:00.001+03:00

Nyt kun ensimmäinen pari pikkurillejä on harjoiteltu, niin toinen pari sujui jo mallikkaasti.

Voi vitsi jos olisi enemmän aikaa ja kärsivällisempi, niin näitä olis kiva tehdä jokaiselle tuulenpuuskalle sopivat: Nää pikkurillit olisivat hienostelupäiviin, keskarilapaset huonostelupäiviin, etusormilapaset osoittelu- ja soosottelupäiviin - ja niin edespäin.

Cocoronit maineen polulla

2011-10-21T09:12:00.001+03:00

Ha haa, cocoronien tie maailman maineeseen on alkanut! Tosin ihan ei puhtia vielä riitä itsenäiseen poseeraukseen (vaalean)punaisella matolla, mutta hienosti ne pönöttövät macaronien rinnalla Koto living -blogissa.

Macaronit vs. cocoronit

2011-10-02T21:52:00.000+03:00

Halusin antaa cocoroneille vielä yhden mahdollisuuden. Ja itselleni myös - nimittäin halusin todistaa, että osaan leipoa myös ohjeen mukaan. Tein siis sekä macaroneja että cocoroneja. Kummankin herkun ohje oli muuten sama, mutta jauhojen määrä ja laatu vaihtelivat: cocoroneihin laitoin kookosjauhoja puolet siitä määrästä mitä macaroneihin tuli mantelijauhoja. Macaroneista tuli kauniimpia mutta cocoroneista maukkaampia.

Ruokottomuussokeri

2011-09-25T20:26:00.003+03:00

Ruokottomuussokeri - niin minä sen ensin huolimattomasti luin. Ja juuri siksi sen ostinkin. Mutta hyvät porkkanamuffinssin kuorrutteet siitä tuli, kun sotki appelsiinituorejuustoon ja sitruunamehutilkkaan.

Pikkurilli

2011-09-21T20:06:00.000+03:00

Pikkusiskoni täytti taas vuosia. Jännä juttu, miten pikkusisko vanhenee ja minä pysyn vaan samanikäisenä. Milloinkohan se kiilaa meikäläisestä ohi?

Tein Reetalle lahjaksi pikkurillilliset lapaset. Jotta voi ryystää kaffetta hienosti pikkurilli ojossa. Tai eihän hän kahvia juo. Mutta teenjuoja voi näppärästi ripustaa teepussin kuivumaan pikkurilliin.

Älä kokeile tätä(kään) kotona: cocoronit

2011-09-17T21:42:00.000+03:00

Pari viikkoa sitten Laura piti meidän kässätyttöjengille leipomiskoulua: teimme ruisleipää ja macaroni-leivoksia, siis niitä mantelisia ja täytettyjä pikkuherkkuja. Macaronit ovat vaikean leivonnaisen maineessa, ja senpä vuoksi halusimme päästä osalliseksi Lauran nikseistä.

Macaroneihin tuli siis mantelijauhoa, tomusokeria, tavallista sokeria ja kanamunan valkuaista sekä mahdollisesti jotain väri- ja makuainetta kuten mintunlehtiä tai pähkinää. Ja täyteskaala oli tietysti laaja: hilloja, suklaasörsseleitä tai vaikka mitä.

Macaronien onnistuminen on herkkää puuhaa, joten Laura koitti takoa päähämme seuraavat niksit ja onnistumisen salaisuudet:

1) Kaikki ainekset on punnittava. Jos ohjeessa lukee "2 munan valkuaista", niin pieleen menee, sillä kanamunat ovat niin eri kokoisia.

2) Kaikki kuivat aineet on siivilöitävä, jotta taikinaan ei pääse paakkuja tai liian suuria rakeita.

3) Valkuaisvaahdon on oltava löysempää kuin sellainen, joka pysyisi kulhossa vaikka kulhon kääntää nurinpäin.

4) Taikina on pursotettava pellille pystysuoraan, muuten macaroneista ei tule pyöreitä.

5) Pursotettujen macaroni-aihioiden on annettava seistä puoli tuntia ennen uuniin laittamista, jotta pinnalle muodostuu kalvo, joka taas takaa sileän pinnan uunissa kohoavalle leivokselle.

No, minä ahkerana kotisokerileipurina kokeilemaan; Lauran neuvot tiukasti mielessä.

Punnitsin kaikki ainekset grammalleen, siivilöin tunnollisesti ja vatkasin oikealla tavalla lässähtävää valkuaisvaahtoa. Mutta kun sekotin aineet toisiinsa, minulle valkeni, että taikinani on niin jöötiä, ettei se tulisi menemään läpi mistään pursottimesta.

Ei muuta kuin pyörittelemään pikkuleivän näköisiä klönttejä mantelimassan oloisesta taikinasta.

Ajattelin, että minun ei ehkä tarvitse kopauttaa peltiä (jotta ilmakuplat pääsevät pois vetelästä taikinasta), mutta annoin macaronien kuitenkin seistä sen puoli tuntia ennen uuniin laittamista, kun ohjeessa kerran niin sanottiin. Sitten tyrkkäsin piparit uuniin ja jäin viereen kyttäämään ja todistamaan, että leivokset eivät kohonneet millin milliä uunissa.

No, täytin muka-macaronini joka tapauksessa mustaherukkahillolla. Kyllä ne maistuivat vähän macaronimaisilta. Tosin maussa oli häivähdys kookosta, mikä johtunee siitä, että korvasin mantelijauhon kookosjauholla. Ja se ehkä selittää myös taikinan oudon käytöksen. Mutkumutku... ajattelin, että manteli on niin allergisoivaa, että sen vois varmaan kätevästi korvata kookoksella - cocoroni, you know. Ai ei... No ei sit.

Päreet paloi...

2011-09-14T18:18:00.000+03:00

...kun työn alla olevat käsityöt täyttivät sohvapöydän alatason kokonaan. Siksi päätin tehdä sohvalla tehtävien käsitöiden säilyttämistä varten pehmeän pärekorin.

Malli on Marimekon Surrur-kirjasta. Pari parannusehdotusta itselleni seuraavia koreja ajatellen:

1) Jos jostain löytyisi kaksipuolista kovikehuopaa, niin se olis bueno. Nyt Eurokankaassa oli vain sellaista, jossa oli yksi liimapuoli, joten nysväämiseksi meni, kun kikkailin päreet liimahuovan ja ohuen liimakankaan avulla kiinni toisiinsa.

2) Ylin "panta"saisi olla kaksinkertainen, niin korista tulisi napakampi ja viimeistellympi.

Parempi kuin 100 jänistä

2011-09-10T18:00:00.002+03:00

Se mies, joka asuu meillä, täytti taas hiljattain vuosia. Hommasin hänelle synttärilahjaksi hianot Hai-saappaat, jotka olivat tietystikin liian isot. No, mittojen arviointi ei ole koskaan ollut meikäläisen ydinosaamista.

Mutta se, mikä meni nappiin, oli saappaan sisään tungettu ylläri: U900-jänis. Ja siitä on ollut iloa jo moneen kertaan. Jänö on ihan mahtava, kun sen laittaa soittamaan ilmakitaraa, ilmabongoja, ilmapianoa tai vaikka mitä ilmasoitinta.

Syyspiirtelyä

2011-08-21T14:29:00.000+03:00

Taas partioaiheisia piirustuksia. Tällä kertaa syksyn ekaan numeroon. Ekassa aiheena viestintä, muissa ihan vaan yleistä syyssettiä. Vaikka onhan sitä kesää vielä jäljellä.

Älä kokeile tätä kotona: kookosöljy aurinkovoiteena

2011-07-24T21:51:00.000+03:00

Törmäsin ensi kertaa ajatukseen käyttää kookosöljyä aurinkorasvana pari vuotta sitten Kemikaalicocktailissa. Viime kesänä siitä kirjoitti Uusi Musta. Kun äskettäin umpijuppi Avaruusasemakin hehkutti kookosöljyn erinomaisuutta ihovoiteena, niin kyseessä ei voinut olla enää pelkkä hippien höyryäminen. Niinpä minäkin päätin kokeilla. Ostin purkin kookosöljyä, annostelin aurinkorasva-annoksen pikkupurkkiin ja jätin ison purkin keittiön kaappiin ruuanlaittoa varten.

Männäviikon torstaina ohjelmaksi oli suunniteltu Korkeasaarta. Ajattelin, että nyt olisi oiva hetki testata kookosöljyä aurinkovoiteena. Jäin suihkun jälkeen tuhertamaan kylppäriin öljypurkin kanssa. Näillä keleillä öljy oli varsin juoksevaista, joten se levittyi helposti - liiankin helposti. Öljyä sormiin tarttui vain pieni määrä kerralla ja siitäkin osa pisaroi sormenpäistä suoraan lattialle. Aikani tuherrettua sain kuin sainkin lihakseni öljyttyä. Tulos: Liukas kroppa, liukas lattia, öljytahraiset alusvaatteet ja imelä aasialaisen ruuan ällöhaju iholla. Not exactly my cup of tea. Painelin takaisin suihkuun ja jynssäsin saippualla öljyt pois iholtani.

Kurkkasin vielä yltä päältä niljakkaaseen "kosmetiikkaöljypurkkiini". Siellä kellui ällöttävää nukkaa ja vaaleita ihon kappaleita kuin lumisadekuvussa. Tämä siis yhden ainoan rasvauskerran jälkeen, millainenkohan purkki olisi useamman kerran jälkeen. Purkki sai lähteä saman tien autaammille öljymaille. Pysyttelen tästä lähtien tavallisissa aurinkorasvoissa ja käytän kookosöljyä vain ruuanlaitossa.

Jos ekohippituotteiden käyttöliittymä on näin surkea, niin maailma jää kyllä pelastumatta.

Herra Snaabeli

2011-07-20T20:46:00.000+03:00

Mikä kesä tähän saakka! Kyllä loma tekee hyvää!

Tänä kesänä minulla ei ole ollut mitään suuria suunnitelmia, ihan vaan vähän lähimatkailureissuja, ja muuten olen tehnyt ihan sitä mitä vaan huvittaa. Varmaan juuri sen vuoksi olemme saaneet pitkään roikkuneita asioita tehtyä, muun muassa 23 kuukautta roikkuneet listat ja kynnykset ovat nyt paikoillaan, ja vuosi sitten hankittu verhokangas on surautettu valmiiksi. Myös pitkään keskeneräisenä killunut Herra Snaabeli tuli vihdoin valmiiksi paistattelemaan sohvalle ystävänsä Smirnoffin seuraksi.

Korallia vai Carilloa?

2011-07-04T12:39:00.000+03:00

Korallinen kasaribiisi on soinut päässäni sitten Vilman viime postauksen - että kiitosta vaan :D Tässä korallin vaihtariksi vähän Carillon punaista.

No, enivei, paras tapa taltuttaa korvamato on hyökätä suoraan sitä kohti, ja siksipä duunailin muhkean kesäranneketjun koralleista. Koru mätsää mukavasti taustalla näkyvän Luciano Pavarotti -tyyppisen huivin kanssa.

Kävin eilen alennusmyynneissä etsiskelemässä kesävaatteita, ja tulin siihen tulokseen, että joko kaupoissa ei oo mitään kivaa tai sitten en vaan osaa ostaa kesävaatteita. Eli tää(kin) kesä mennään accessoraisaamalla tylsiä t-paitoja huiveilla ja rannekoruilla. Ja tässä vielä vähän lohdutusta kesävaatekriiseilyyn.

Polttarikoruja

2011-07-03T23:25:00.000+03:00

Osallistuin eilen tyylikkään prinsessahenkisiin polttareihin. Olin tehnyt morsiamelle samanhenkisen rintarossin kuin mitä Ruotsin hovin naiset pitävät Nobel-juhlissa. Vickanin ja Madden rosseissa on Kalle-Kustaan kuva, joten tässä morsiamen rossissa oli myös hänen isänsä kuva. Melkein voisin ottaa itsellenikin tuollaisen meidän isukin passikuvalla. Rossi on tehty rihkamasormuksesta, sekalaisista korun osista, silkkinauhasta ja hakaneulasta.

Itse osallistuin tapahtumaan vierailevana starana; pidin nimittäin polttariporukalle korukurssin. Morsian teki papuketjusta rannekorun ja muu porukka pujotteli itselleen helmikorun. Aikaa touhulle oli varattu pari tuntia, mikä oli juuri sopivasti. Morsian sai kokeilla hopealangan veivaamista, lenkkien sahaamista, ketjun punomista ja lopulta kiillotusta - ja lopputulos oli huikean hieno! Polttariväki ei vaikuttanut kovin traumatisoituneelta ja oli tämä kiva debyytti opellekin.

Älä kokeile tätä kotona: laktoositon jogurtti

2011-06-05T20:59:00.001+03:00

Minulla on reseptikirjassani mielestäni ihan hyvä jogurtin ohje:

1,5 litraa maitoa

1-2 dl maitojauhetta

1 prk bulgarian jogurttia

ripaus suolaa

Keitä puolet maidosta. Sotke muut aineet keskenään. Sekoita keitetty maito kylmiin aineisiin. Anna seoksen seistä huoneenlämmössä 8-9 tuntia. Kääri kulho froteepyyhkeeseen. Jäähdytä jääkaapissa syömislämpöiseksi.

Tein jogurttia viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, ja muistan siitä tulleen ihanan pehmeän makuista ja jonkin verran lohkeavaa.

Vaan tällä kertaa ei mennyt niinku Strömsössä. Nimittäin kun rupesin kauhomaan valmista kylmää jogurttia aamiaiskulhooni, huomasin rakenteessa olevan jonkin pahasti pielessä: jogurtti oli venyvää, vähän niin kuin hitaasti juoksevaa kumia. Oheinen kuva selittää rakennetta hieman. Ja huomaathan, kuvassa en kaada jogurttia kauhasta pois, vaan tuo kaikki tavara jäi roikkumaan kauhan pohjasta.

Kemisti taloudessamme päätti selvittää, mistä limaisuus johtuu, ja kohta löytyikin selitys: Jogurtoitumisprosessissa oleellista on maitosokerin käyminen maitohapoksi, ja se on se mikä tekee jogurtista paksua ja lohkeavaa. Ja minä kun olin tehnyt tämänkertaisen jogurttiviritelmän laktoosittomasta maitojuomasta ja vähälaktoosisesta maitojauheesta. Eli eipä tainnut olla liiemmin maitosokeria läsnä tässä kemiallisessa reaktiossa, minkä vuoksi seos jäikin tuollaiseksi liisteriksi. Harakoille meni.

Siispä: jos meinaat tehdä jogurttia, tee se tavallisesta maidosta. Sama pätee kaiketi viiliin.

Method Putkisto 30 päivän teho-ohjelma

2011-06-03T17:52:00.000+03:00

Työkaverini opiskelee päivätyönsä ohella Method Putkisto ja MP Pilates -opeksi. Eräänlaisena harkkatyönään hän piti sekalaiselle työporukalle Method Putkisto -syvävenytyskurssin, joka kesti toukokuun ajan. Ohjelmaan kuului 3 ohjattua venytyskertaa viikossa ja 1-2 kotiläksyharjoitusta per viikko.

Method Putkisto on siis suomalaisen liikuntagurun, Marja Putkiston kehittämä (ja pitkälle kaupallistama) syvävenytysmenetelmä, jonka idea perustuu jotakuinkin seuraavaan (tai siis näin minä sen ymmärsin): Se, että kroppamme liikkuu, on pääasiassa luiden ja lihasten yhteistoiminnan ansiota - lihakset liikuttavat luita, ja sitä myöten koko akka liikkuu. Jos lihakset ovat kireitä ja lyhyitä, niin liikkuvuus kärsii. Monissa tapauksissa lihaksen pitäisi olla pidempi kuin vastaava luun pätkä, jotta jäsenemme pystyisi liikkumaan kunnolla. Siksi lihaksia tarvitsee venyttää.

Miten syvävenytys sitten eroaa tavallisesta venytyksestä? No, tavallinen venytys ottaa usein vain pintalihaksiin ja toisinaan jopa niveliin. Syvävenytyksessä ajatuksena on päästä käsiksi pintalihasten alla oleviin lihaksiin. Syvälle pääsemisessä oleellista on tietysti itse venytysliike ja sen pitkä(kin) kesto, mutta myös hengitys, keskivartalon tuki ja liikkeeseen keskittyminen - jotka olivat minulle tuttuja juttuja joogasta.

30 päivän teho-ohjelma oli aika rankka, mutta myös kiva. Ensimmäisellä viikolla pään ja kasvojen hermoja särki, kun lihakset alkoivat heräillä ikiroudastaan. Toisella viikolla olin energinen kuin Duracel-pupu ja minua janotti koko ajan. Kolmannella viikolla olo oli jo tosi ryhdikäs, liikkuva, ja huomasin nukkuvani tosi sikeästi. Neljäs viikko meni vähän plörinäksi muiden kiireiden vuoksi - mutta nyt ohjelman jälkeen huomaan kroppani olevan koukussa venyttelyyn.

Mitattaviakin tuloksia tuli: taivun eteen ja kummallekin sivulle jonkin verran enemmän kuin kuukausi sitten. Käsien liikkuvuus oli myös parantunut, mikä kertoo jäykkyyksien hellittämisestä rintalihaksissa, hartioissa, lavoissa ja kyljissä. Hengityskapasiteettini oli pysynyt samana. Mutta suurin ero näkyi lantiossa (josta väheni ohjelman aikana 4 cm) ja reidessä (- 5 cm) - mikä tarkoitti sitä, että farkut, jotka olin ostanut hiukan nafteina, sujahtivat ihan nätisti jalkaan.

Joku voisi kyynikkona sanoa, että "toi on kuule nestettä eikä läskiä, mitä oot menettänyt". Niin varmasti onkin - mutta itse koen, että minulle suurempi ongelma onkin ollut nesteen kertymisestä johtuva turvotus eikä niinkään perinteinen läskiylipaino. Ja summa summarum, jos unohdetaan sentit, niin ainakin sain hyvän olon, ryhdikkäämmän fiiliksen ja sikeämmän unen.

Takaisin Karjalaan

2011-06-02T16:37:00.000+03:00

Teimme viime viikonloppuna retken luovutettuun Karjalaan.

Matkasuunnitelmamme oli Ensosta rajan yli, sitten Antrea, Kirvu, Räisälä, Käkisalmi, Lahdenpohja, Jaakkima ja viimein Sortavalaan yöksi. Todellisuudessa koukkasimme vielä ennen Käkisalmea Sakkolaan, sillä menomatkalla pääsimme odotettua sujuvammin rajasta yli. Toisen päivän ohjelmassa oli juoksuhautojen tonkimista Kollaalla, ja sitten takaisin Suomen puolelle Värtsilästä.

Näimme paljon väsähtäneitä taloja.

Ajoimme monia huonoja teitä.

Söimme eväitä Kirvun kirkolla. Isän puolen suku on Kirvusta.

Eväitä syödessämme lammas liittyi seuraamme.

Elementtirakentaminen oli pop neuvostoaikana.

Matkan varrelle osui lukematon määrä hautausmaita, tässä suomalainen sellainen kaikessa koruttomuudessaan.
Venäläisellä hautausmaalla jokaisella haudalla on vainajan kuva ja paljon värikkäitä muovikukkia. Jokainen hauta on ympäröity aidalla, ja aidan sisäpuolella on tuoli ja joskus myös pöytä. Haudalle tullaan sitten istumaan ja muistelemaan vainajaa. Ja juomaan votkaa hänen muistolleen.

Sakkolassa Vuoksi virtasi vapaasti ilman patoamista. Minua betoni-insinöörinä kiinnosti tietysti erikoinen rantatörmän vahvistamistyyli. Voihan sitä ontelolaattaa noinkin käyttää.

Vuoksen kalakojuja.

Yleisöpuhelin, joka toimi NMT-verkossa.

Käkisalmen linna.

Aiheellinen varoitus linnan muureilla.

Sateinen näkymä Laatokan salmiin Kurkijoella.

Jaakkiman kirkko sisältä.

Jaakkiman kirkkoa. Tämä oli poltettu muistaakseni 90-luvun alussa.

Ortodoksikirkon kunnostusta. Ilmeisesti kirkko oli muuttumassa sinisestä keltaiseksi.

Utelias mummo oven raossa. Valtaosa näkemistämme ihmisistä oli joko vanhuksia tai lapsia. Mikä tietysti kuulostaa biologisessa mielessä aika hassulta.

Neuvostoarkkitehtuuria.

Sininen auto.

Huuhanmäen varuskunta-alueen ruokala. Tänne äitini isä tuli ennen talvisodan alkamista. Katto oli ollut kunnossa vielä 2002.

Sama ruokala sisältäpäin.

Väinämöinen Sortavalassa. Taustalla Suomen Pankki.

Yövyimme Sortavalan seurahuoneella.

Osa rakennuksista oli ihan ok:sti säilyneitä.

Apteekkari Jääskeläisen hieno talo.

Bussipysäkit olivat milloin minkäkin mallisia, mutta aina sinisiä.

Silta ja pato Läskelässä. Ei tehnyt mieli nojata kaiteeseen.

Sininen penkki.

Juoksuhautoja ja korsunpohjia Kollaalla. Ukkini taisteli Kollaalla talvisodassa.

Venäläisten sotilaiden muistomerkki/hauta Kollaalla.

Hervoton korvasieni. Tämä (ja muut korvasienet) minun oli kerättävä mukaani.

Majatalo jossain Sortavalan ja Värtsilän välillä. Tarjolla oli tuoretta pullaa ja raparperipiirakkaa.

Majatalon pihassa oli koira, joka kuulemma haukkuu vain venäläisiä. Mene ja tiedä. Meitä se ei haukkunut.

Kiitti letuista

2011-05-22T23:08:00.000+03:00

Minusta tuntuu, että alan pahasti hippiytyä. Tai marttaantua. Kävin nimittäin tänään keräämässä nokkosia. Ja se oli vieläpä aika kivaa (positiiviseen fiilikseen vaikutti varmasti se, että tajusin ottaa hanskat ja sakset mukaan nokkospuskaan). Keräsin nokkoset kertalaakista puhtaana, eli jätin varret ja huonot osat suoraan metsään.

Kotipihaan lampsiessani keräsin vielä irtopisteet naapurin mummoilta, sillä heistä oli ihanaa, että nuoretkin hyödyntävät metsän antimia. Tosin sitä olen miettinyt, että kuinkahan kauan minusta enää on nuorten lipun kantajaksi, tässä on kuitenkin jo neljäs kymmen kovaa vauhtia menossa...

Kotona sitten huljuttelin saalistani vedessä ja ryöppäsin kiehuvassa vedessä 8 minuutin ajan. Keskeytin ryöppäämisen kaatamalla kylmää vettä nokkosten päälle lävikössä, jonka jälkeen surautin lehdet tehosekoittimen läpi. Puolet vihreästä möhnästä päätyi lettutaikinan sekaan ja puolet pakastimeen.

Kääräisin lettujen sisään savustettua nieriää (ostin kokonaisen savukalan ja keitin luut ja nahkan kalaliemeksi - toinen todiste uhkaavasta marttaantumisesta), Manchego-juustoa, rucolaa, creme fraichea ja mustaa pippuria. Ruokajuomaksi raikasta alea tai kuivaa valkoviiniä. Aika toimiva yhdistelmä. Vaikka rehellisyyden nimissä täytyy kyllä tunnusta, että en osaisi erottaa itse tehtyä nokkoslettua pinaattiletusta. Vaan hyvää oli siltikin.

Kuolaviltti

2011-05-07T18:00:00.001+03:00

Uusin kummilapsemme sai tänään nimen. Ristiäislahjaksi hommasin perinteisen kummilusikan, mutta kaikkien kummilasteni tulee saada ristiäislahjaksi myös jotain itse tehtyä. Niinpä operaatio kangasvaraston pienennys pääsi taas vauhtiin.

Tämmöinen kuolaviltti siitä sitten tuli. Ompelin siis toppakangasta tuohon pandan ja kukan ääriviivojen kanssa yksiin, ja takapuolelle keittiön verhoiksi ostettua (mutta ei koskaan ikkunoihin päätynyttä) Ikean kangasta. Siinä kelpaa kummipojan köllöttää - ainakin niin kauan kunnes hän oppii kierähtämään viltin päältä pois.

Note to self: tällaiset yhden tilkun tilkkutäkit ovat ihan riittäviä minulle. Meikäläisen mittaus- ja saumanvarakurilla ei kannata lähteä yhtään monimutkaisempiin tilkkutöihin.

Koukussa piirtämiseen

2011-05-06T18:45:00.000+03:00

Viime aikoina olen kanavoinut lähes kaikki luovuuden puuskat piirtämiseen. Voi vitsit että se on vaikeaa! On jotenkin hirveen hämmästyttävää, miten paljon esimerkiksi nenässä on tavaraa vielä sierainten alla. Tai miten erilaisia valoja ja varjoja kasvoille lankeaa. Ja että silmämuna on oikeasti pallo, ei mantelin muotoinen. Ja että leuan ja aatamin omenan välillä on ihan hirveästi tavaraa. Ja miten paljon nahkaa ihmisen naamassa on!

Kansanedustajan selkänahasta revittyä

2011-04-03T15:24:00.000+03:00

Viime keväänä minulla oli käynnissä keittiön tuolien päällystysprojekti. Urakka jäi ensiyrittämällä kesken, ja heitinkin silloin puolihumoristisena kommenttina, että Jyrki J.J. Kasvin nahkatakista saisi varmasti hyviä, yhtenäisiä paloja päällystysprojektiini.

No, internettihän on tunnetusti pieni paikka - niinpä yhtäkkiä postiluukustani roikkui Jyrki Kasvin vanha nahkatakki. Positiivinen esimerkki siitä, että jos internetissä jotain huutelee, niin kannattaa vähän käyttää harkintaa, sillä toiveethan voivat vaikka käydä toteen :) Suuret, vaikkakin myöhäiset kiitokset Jyrkille tiensä päähän tulleesta takista! Takki sai aivan uuden elämän meidän keittiön tuolin päällisenä.

Itseäni on kuitenkin hieman kaivertanut se, etten saanut jalostettua nahkatakin jämistä mitään hyödyllistä pientä kiitoslahjaa. Ei siksi, että oliskin mitään velkaa, vaan siksi että olen kiitollinen. Eilisaamuna sen sitten tajusin: ehkäpä näin vaalien alla kansanedustajaehdokas arvostaa kaikkein eniten mikrolahjoituksen muodossa annettua pientä kiitosta. Niinpä tein kirppisnahkatakin suuruisen tilisiirron Kasvin kampanjatilille.

Nyt on hyvä mieli. Seuraavaksi täytyy alkaa suunnitella, minkälaista pullaa sitä tänä vuonna leipoisi vaalikahviensa kyytipojaksi.

Muotokuvakurssi

2011-04-02T16:27:00.000+03:00

Olen nyt käynyt jonkin aikaa muotokuvakurssilla. Se on kuulkaa kivaa! Piirrän toistaiseksi lyijykynällä. Olemme tehneet erilaisia harjoituksia pään muodosta, kasvojen varjoista, nenästä, silmästä ja korvasta. En malttanut odottaa, koska pääsisin piirtämään kokonaisia kasvoja, joten aloitin itsekseni M.A. Nummisesta (koska sillä on niin persoonalliset kasvot, että niihin on helppo tarttua ja koska sillä oli aurinkolasit, niin ei tarvinnut nypertää silmiä).

Pikku-Einstein

2011-03-27T20:21:00.000+03:00

Pikkuiselle veljenpojalle pikkuinen Einstein.

Pikku-jekke

2011-03-20T20:59:00.000+02:00

Veljeni perheeseen tuli kuluneella viikolla täydennystä, pikkuinen roteva poika. Vähän meni pikku kaverilla ajoitus pieleen, hän nimittäin suvaitsi tulla maailmaan päivän minun synttäreideni jälkeen. No, tulevaisuudessa saadaan sitten kakkua kahtena päivänä peräkkäin.

Nipuli-jänis ei lähtenyt postiin mukaan, mutta se tunki väkisinkin kuvaan mukaan.

Riipustuksia

2011-03-19T17:49:00.005+02:00

Suomen Partiolaisten tämän vuoden teema on "suuntaa retkelle, suuntaa kisaan". Lupasin piirtää muutamia kuvia yhteen partiolehteen teemaan liittyen. Tällaisia tuli.

Edit 20.3. - Korjailin kirjoitusvirheitä. Miten voi kolmeen lauseeseen mahtua 3 virhettä...

Korukätkö

2011-03-13T12:36:00.000+02:00

Kaverini Johanna tarvitsee materiaalia lopputyöhönsä. Lyhyesti muotoiltuna avunpyyntö oli jotakuinkin seuraava: "ota kuva siitä, miten säilytät korujasi". Tämä ei siis ole mikään meemi-haaste, mutta koska olen esitellyt säilytysjärjestelmiäni aiemminkin, ajattelin repostella asialla julkisesti.

Korujen säilytyksen suhteen en todellakaan ole mallioppilas, ennemminkin luokalle jäänyt tarkkislainen. Minulla korujen säilytyksen ohjenuorana on "poissa silmistä" ja "kaik yhes koos". Säilytysjärjestelmänä on siis yksi TV-tason vetolaatikko. Samassa laatikossa majaansa pitävät myös aurinkolasit ja liikuntasetelit. Mainittakoon kuitenkin, että perintökalleuskorut ovat kyllä hieman paremmassa tallessa miehen kalvosinnappien kanssa.

Tärkeintä on se, että voin nopeasti sipaista korut omaan paikkaansa, koska muuten ne lojuisivat ympäriinsä. Tosin korun ottaminen laatikosta (sotkuisesta möykystä) ei ole aina niin nopeaa. Ihailen ihmisiä, joilla riittää järjestelmällisyyttä säilyttää korjua omissa lokeroissaan. Ajatus koruilla sisustamisesta puolestaan tuntuu minusta vähän vieraalta.

Mikäli haluat valottaa korukätköäsi Johannan lopputyöhön, niin ohjeet löytyvät Pieniä Iloja -blogista.

Ilu ja Masa

2011-03-06T18:44:00.000+02:00

Kummityttöni ja hänen kaksoissiskonsa täyttivät jo 2 vuotta! Lahjaksi ikuistin heidän lempilelunsa t-paitoihin. Kirahvi on Ilu ja norsu on Masa. Nirahvi ja kelefantti.

Hahmot on painettu seulalla, tein ääriviivojen muotoiset sabluunat. Silmät, suut, täplät ja korvat on liimattu maalarinteipillä seulaan ennen painamista. Helppoa ja nopeaa.

Pääasioita

2011-02-13T11:59:00.001+02:00

Pakkasesta huolimatta kevättä on selkeästi rinnassa, koska tekee mieli miettiä sisustusjuttuja. Pääosassa päät:

Valopäät

Hymypää

Puupää

Oh deer!

Torttutesti: Anonyymi yksityiskonditoria

2011-02-08T23:17:00.001+02:00

Varoitus: nyt ollaan lähellä täydellistä torttua. Uhkaus viime vuoden torttutestin mustasta hevosesta toteutui tänään, ja torttu oli odotuksen väärti.

Valmistaja: Anonyymi yksityiskonditoria
Ostopaikka: -
Hinta: Priceless
Ulkonäkö: Kaunis. Ehkä korkein maistamani Runeberg. Upea sokeririnkula.
Koostumus: Murea ja kuohkean ilmava.
Kosteus: Punssia. Riittävästi. Namm.
Maku: Maukas. Ensimmäinen torttu joka selkeästi maistuu - eikä pelkästään sokerille.
Arvosana: 10-

Tämä torttu oli yksinkertaisesti mielettömän hyvä. Kuten mainitsin, kaupan tortut ovat kovin usein ylimakeita, tämä oli maukas. Maukas, maukas, maukas. Ja korkea - torttu oli leivottu insinöörimäisellä tarkkuudella hienomekaniikkapajalla tehtyihin alumiinimuotteihin. Ja täytyy myös todeta, että kattaus on puoli ruokaa: lasisen leivoskuvun alta otettu torttu on vaan aika eri juttu kuin muovilaatikossa tai pahvirasiassa kotiin kiikutettu ja keikutettu leivonnainen.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen, mistä miinus kympin perään tuli? Tämä jakoi tämäniltaista torttuseuruettamme: toiset pitävät rouheettomasta, minä pidän rouheisesta. Ja jos jätän arviossa vielä jotain tavoittelemisen varaa, niin ehkä saan maistaa näitä herkkuja uudestaan ensi vuonnakin ;)

Kiitos ja kumarrus. Torttutesti vaikenee taas vuodeksi.

Torttutesti: Kanniston leipomo

2011-02-05T19:22:00.000+02:00

Vannomatta paras. Näin se on. Vannoin viime vuonna, että tänä vuonna syön vain Kaisan ja Primulan torttuja, mutta toisin kävi.

Päätin tänään Runebergin päivän kunniaksi suunnistaa Primulan ravintolaan tortulle. Pöyristykseni ja hämmästykseni oli valtava, kun baarihenkilö sanoi, ettei heillä ole Runebergin torttuja - eikä mitenkään sillä äänensävyllä, että "kun ne loppuivat jo", vaan enemmän tyyliin "mitä sää tyhmiä kyselet". Siis oikeasti, Primulan ravintolalla/kahvilalla ei ole Runebergin päivänä torttuja?! Tyypeillä on kyllä sesongintaju lievästi hukassa!

Paheksuen lähdin marssimaan Pursimiehenkatua eteenpäin hakeakseni lohdutusta Crustumista. Crustumin kohdalla tajusin, ettei mieleni halaja muuta kuin Runebergiä, eikä niitä saksalaiskahvilasta saisi. Jatkoin siis katua eteenpäin, kunnes vastaani tuli mies, joka kantoi kahta torttua läpinäkyvässä rasiassa. Vaistoni heräsivät.

Muutaman kymmenen metrin päästä muistin: Kanniston leipomohan on ihan tässä hollilla. Sinne. Ja Kannistoltahan sai torttua. Todella mallikkaasti kostustettu (tosin rommilla), hyvä suutuntuma, mutta valitettavasti aika vaisun makuinen. Mutta ajoi asiansa - sillä mitäpä olisi Runebergin päivä ilman torttua.

Kasipuoli. Ja hillittömät pyyhkeet Primulalle.

Torttutesti strikes back: Ekberg

2011-01-30T21:41:00.001+02:00

Vuosi sitten muuan torttuperse taisi vannoa, että vuonna 2011 keskityn vain Primulan ja Kaisan kahvilan Runebergeihin. Nooh, niinhän sitä voi koittaa huijata itseään. Mutta Runebergin torttujahan saa vain kerran vuodessa.

Hiippailimme viikonloppuna Bulevardilla, kun herra taloudessamme keksi ehdottaa, että mentäiskö ostamaan Ekbergiltä patonkia (Ekbergin patonki on ihan varmasti Helsingin parasta). Siellä sitä sitten jonotettiin numero kourassa patonkia ja kuolattiin herkkuja vitriinistä. Silmääni pisti tosi näivettyneen näköiset Runebergin tortut ankealla pinkillä sokerirenkaalla. Oikein säälitti.

Vaan sitten silmääni tarttui viereinen tuote: mehukkaan ja rehevän näköinen torttu, jonka lapussa luki "kostutettu Runebergin torttu (Fredrika)". Siis mahtavaa! Sieluni silmien edessä vilahti suomalainen kirjallisuushistoria leivoksina; kuivakka ja tylsä Johan Ludvig sekä mehevä ja täyteläinen Fredrika, joka valitettavasti omana aikanaan jäi miehensä varjoon. Pakkohan minun oli ostaa Fredrikan torttu.

Fredrika ei pettänyt. Kyseessä oli todella murea ja kuohkea torttu, rakenteeltaan aivan erinomainen. Kostuketta olisi minun makuuni saanut olla vaikka enemmänkin, mutta ymmärrän kyllä Ekberginkin kostutuspolitiikan - he eivät varmasti halua keräillä punssikännisiä mummoja kahvilan nurkista, joten sallittakoon maltillisempi kostutus. Ainoana miinuksena Fredrikasta täytyy sanoa, että torttu oli ehkä aika makea. Luulen, että makeus on Johan Ludvigin syytä: Voisin kuvitella että Ekbergin tortut tehdään samalla reseptillä. Johan Ludvigiin on kuitenkin saatava riittävästi makua vaikka siinä ei olekaan kostuketta. Näin ollen imelyys lyö ehkä aavistuksen yli Fredrikan kohdalla, sillä Fredikan makeutta lisää vielä makea kostuke. Mutta muuten erittäin kelpo torttu. Yhdeksän.

Pikku-Iita

2011-01-30T20:20:00.000+02:00

Kaverini sai hiljattain kolmannen lapsen. Nimeksi tuli Iita, joten tein hänelle paidan, jossa oli Vaahteramäen Pikku-Iita.

Raitahuivin puolikas

2011-01-06T14:53:00.000+02:00

Kuinkas ollakaan, tällaisena talvena kenkäfriikkikin nöyrtyy etsimään ns. kunnollisia talvikenkiä joulun alennusmyynneistä. City-kelpoisia kunnollisia talvikenkiä, tarkennettakoon - huopavuorelliset Kontiot minulta löytyy jo. Hakusessa oli nahkaiset, vähintään nilkkaan yltävät kengät, joissa olisi pitävä ja lämmin pohja. Lämpimähkötkin saisivat olla, mutta sen suhteen ei nyt pidä olla liian kranttu, sillä lisälämpöähän pystyy järjestämään pohjallisilla ja sukilla.

Vaan mitäpä onkaan tarjolla noilla spekseillä: UGGseja, feikki-uggseja ja vaelluskenkiä. Just. UGGsin karvatassut eivät ole meikäläisen ominta juttua, plus että hieman linttaan astuvassa 41-42-koon jalassa ne eivät vaan ole hyvännäköiset. Ja ne vaelluskengät... miulla on jo ne Kontiot. No, mutta löysin kuitenkin vaatimukseni täyttävät jalkineet - aika kitsaalla alennuksella, mutta alennuksesta kuitenkin - prätkäsaappaat. Inhoan prätkiä, mutta prätkäsaappaat ovat ihan jees.

Prätkäsaappaiden vastapainoksi talvipukeutumiseni kaipasi pehmennystä, joten kenkäostosta seuraavana päivänä raivasin tieni tuiskun ja pyryn halki Priimaan. Ostin 3+3 kerää Noron Silk Gardenia, punertavaa väriä numero 84 ja vihertävän harmahtavaa numeroa 319. Tavoitteena siis about itseni pituinen raidallinen kaulaliina.

Nyt on viikko neulomista takana ja kaulaliina puolivälin paremmalla puolella. Tai siis punaista lankaa olisi vielä vaikka huru mykket jäljellä, mutta vihreät kerät ovat toistaiseksi olleet huomattavasti niukempia, joten 319:stä taitaa tulla mitoittava tekijä. Eikä minulla tietysti ole vaakaa, jolla voisin punnita lankamäärät, vaikka eipä sillä, neulottua lankaa nyt tuskin voi vaihtaakaan. Mutta vähän inhottaa, että uutuussävy tarkoittaa sniidumpaa sisältöä.

Vaan kaikesta huolimatta tätä on ollut kivaa, aivotonta, koukuttavaa ja nopeaa neuloa. "Jos vielä pari raitaa, niin näen, miten väri alkaa taittua seuraavaan." Siskoni osasi taitavasti vangita tilanteen Post-It-lapulle.

Oikeat karkkihelmet

2010-12-29T20:34:00.000+02:00

Just tällasta askartelua en ollutkaan aiemmin kokeillut. Sain siskoltani joululahjaksi tee-se-itse-karkkihelmi-setin, jonka askartelin kummityttöni kanssa kaulanauhoiksi.

Helmet kestivät yllättävän hyvin hikisiä sormia ja ne maistuivat ihan syötäviltä, aika lailla samalta kuin ne valmiit karkkihelmet. Mutta se haju - huhhuh! Oli kyllä niin mehevät esanssihatsat, että lähes tulkoon migreeniä pukkas.

Kaulanauha

2010-12-26T18:50:00.000+02:00

Joululahjaksi. Turmaliinia. Solmittu silkkinauhaan.

Täydellinen joulumenu

2010-12-26T18:39:00.000+02:00

Poimintoja täydellisestä joulumenusta: Makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, herneitä, graavilohta, voita ja saaristolaisleipää. No okei, on siinä perunoita ja porkkanoitakin.

Flo Foodin joulukysymyksen innoittamana rupesin miettimään, millainen olisi minun täydellinen joulumenu. Ehkäpä jotakuinkin tällainen:

Graavilohta
Rosollia
Sienisalaattia
Lasimestarin silliä
Siika-tartaria
Poro-piparjuuri-tuorejuusto-tahnaa
Saaristolaisleipää
Oikein hapanta ruisleipää
Voita

Porkkanalaatikkoa
Imellettyä perunalaatikkoa
Makaronilaatikkoa
Karjalanpaistia
Pari siivua kinkkua
Herneitä
Luumua

Karpaloita
Kinuskikastiketta

Ja juomaksi snapsia ja olutta. Sitten jossain vaiheessa, kun mahassa olis taas tilaa, haluaisin mussuttaa juustoja, pipareita, hedelmiä ja viiniä.

Pannumyssy

2010-12-25T18:06:00.000+02:00

Äidilleni tein yhdeksi lahjan osaksi pannumyssyn. Virkkasin kerällisen vihreää Huopasta isolla virkkuukoukulla jättimäiseksi rastapipoksi, johon olisi mennyt kaksi omaa päätäni.

Ja ei muuta kuin froteepyyhkeen sisään ja kuudenkympin kirjopesuun pyörimään.

No, mutta eihän se siellä juuri mihinkään kutistunut. Pesukoneesta tuli meikäläiselle aavistuksen liian suuri vihreä tonttuhattu, jossa oli jokaisen kavennuksen kohdalla karsea reikä. Ei muuta kuin lankaa käteen ja reikiä paikkaamaan. Ja sen jälkeen huovutusta käsin niin kuumalla vedellä kuin pikkukätöset antoivat myöten.

Ja uusi yritys. 90 asteen pesu pesupussissa.

Tällä kertaa ulos tuli jo oikeamman kokoinen ja tiivis... pipo. Miten onkin niin, että aina kun koittaa virkata pipoa, siitä tulee pannumyssy, mutta kun koittaa virkata pannumyssyä, niin pipoa pukkaa. Koitin karistaa liian pipomaisuuden keltaisella reunuksella. Ja kyllähän se siitä. Ehkäpä teepannu ja pussillinen Théhuoneen ihanaa sencha nro 8:a johdattelee mielikuvia enemmän pannumyssyn kuin pipon puolelle.

Ei nää hommat aina mee niinku Strömsössä. Mutta sinnikkäällä säätämisellä voi päästä kunnialliseen lopputulokseen. Ai niin. Kuvissa esiintyvä piparkakku on vain viaton ohikulkija, jonka tarkoitus oli konkretisoida mittasuhteita. Rauha hänen muistolleen.

Silkkihansikkaat

2010-12-25T17:42:00.000+02:00

Jatketaan joululahjalinjalla: tein floristi-siskolleni kukertavat lapaset Noron Silk Gardenista.

Jänikset maailman kartalle

2010-12-24T23:11:00.003+02:00

Kummityttöni sai joululahjaksi M.A. Nummisen levyn Jänikset maailmankartalle sekä tärähtäneen jäniksen.

Kesän muistoja Korkeasaaresta

2010-12-24T22:55:00.002+02:00

Vaaleampi Saturnus

2010-12-24T20:04:00.005+02:00

Aiemmin tehty tumma koru oli mielessäni, kun pyöräytin pukinkonttiin vaaleamman version samantyylisestä kaulanauhasta. Kivet fluoriittia, muut osat hopeaa. Kivet ovat toki oikeasti kirkkaammat ja heleämmät, mutta tää talvipäivän seisaus ei ihan ole puolellani näissä kuvaushommeleissa.

Prinsessasynttärit

2010-12-19T19:08:00.000+02:00

Vanhemman kummityttöni synttäreitä vietettiin hieman etuajassa jo tänään. Päivänsankari on tällä hetkellä pahimmassa prinsessaiässä, joten lahjakin oli sen mukainen: kultainen kruunu ja vaaleanpunainen tyllihame.

Hameessa on niin monta kerrosta tylliä, että se päällä on varmasti hankala istua. Kruunu on virkattu Novitan kultaisesta langasta, joka kanssa kuljetin koko matkan ohutta kuparilankaa kruunua jämäköittämään - kiitos ideasta kuuluu syksyllä käydylle korukurssille.

Nyt eikä viidestoista päivä

2010-12-06T18:40:00.000+02:00

Ooh, neljän päivän ihana pidennetty itsenäisyyspäivävapaa alla. Asetin itselleni itsenäisyyspäivän tavoitteeksi joulukortit.

Miulla oli olevinaan selvät suunnitelmat: Mustaa pahvia, äidiltä pöllittyä lumisen näköistä kirpparitapettia, Martha Stewart Holiday -rei'ittäjä ja kaksipuolista teippiä. Kone ökähti siinä vaiheessa, kun huomasin tapetin olevan liian paksua Martha Stewartin hampaille.

Seurasi täydellinen luovuusstoppi. Hahmottelin jo ärsyynnyksissäni kultaisella/keltaisella tussilla lumihankeen kirjoitettua jouluntoivotusta. Kaikki eivät ehkä ymmärtäisi ottaa tätä vitsinä.

Onneksi olin saanut kaverini sukulaisen jäämistöistä kauniita selluloosakakkupapereita. Kakkupaperit olivat jo aika hapertuneita ja vähän tunkkaisia, mutta aivan mainioita joulukorttien lumitähdiksi. Haurauden vuoksi paperien leikkaaminen ja kiinnitys oli hieman haasteellista, mutta juokseva bostikki hoiti homman.

Ja siis kyseessähän on aito vintage-paperi, ei mikään skräppäyskauppojen muka-vintage.

Kerrankin voin postittaa joulukortit ennen viidettätoista päivää.

Kasariheviä

2010-12-04T16:26:00.001+02:00

Viikko sitten meillä oli työpaikan pikkujoulut Miami Vice -teemalla. Loistovalinta, nimittäin en ollut aiemmin tajunnut 80-luvun mahtavuutta. Parhaat pikkujoulut ikinä, eikä varmasti vähiten neon punaisten sukkahousujen ja hillittömien olkatoppausten vuoksi.

Pikkujouluissa minulla oli hirveä tupeerattu otsatukkaheitto, hyvä jos ovista mahduin kulkemaan. Tai siis tupeerattu kuontalo oli vasta toissijainen kampausvaihtoehto ja oikeastaan lyhyistä hiuksista aiheutuneen pakon sanelema. Silloin oikealla 80-luvullahan minulla oli tietysti pitkät suorat hiukset muuten ja sen lisäksi lyhyt, permanentattu otsatukka. I-ha-naa. Ja otsatukkapermis on nimittäin sellaista aitoa kasaria, jota nämä nykypäivän wanna-be-kasari-style-hipsterit eivät ole vielä uskaltaneet kierrättää tähän päivään. Sitä odottaessa.

Vaikka 80-luvun muotia mollataan, niin onhan 80-luvulla tehty paljon hyvääkin (minun lisäkseni). Tässä minun mielestäni 80-luvun populaarikulttuurin paras anti:

Paras action-sarja: MacGyver (ti-ti-ti-ti-ti-ti-tiii ti-ti-tiii...)

Paras draamasarja: Paluu Eedeniin (sain just äidiltäni kyseisen dvd-boxin)

Paras Suomen Euroviisu: Vicky Rostin Sata salamaa (pakkohan se oli laulaa pikkujoulu-karaokessa)

Paras balladi: Bonnie Tylerin Total Eclipse of the Heart (tää on miun salainen nolosuosikkibiisi)

Paras leffa: Beaches (tätä metsästin pitkään dvd:llä, enkä oo muistanut vieläkään katsoa)

Paras artisti: Michael Jackson (80-luvulla se teki oikeesti hyvää musaa, 90-luvulla se alkoi sit pimahdella)

Näissä ei käy kiistäminen, eihän? Mikä on sinusta parasta 80-lukua?

Tämän postauksen kuvat ovat kasarihevilahjoja kavereiden lapsille.

Hyvää iskänpäivää!

2010-11-14T10:35:00.000+02:00

Korvapuustit

2010-11-07T13:57:00.000+02:00

Korvapuustit on parhaita!

En leivo pullaa juuri koskaan, mutta nyt vaan oli pakko.

Ohje on ihan vaan peruspullan ohje, ei mitään kikkoja.

Korvapuustien leikkaamista en oikein osaa, mutta haitannekko tuo.

Raesokerista en tykkää (eikä meillä ollut sitä), joten jätin sen pois.

Osa näistä näyttää vähän norsuilta, mutta hyviä ne oli silti.

Korttei

2010-10-16T10:42:00.002+03:00

Kaikenlaisia kortteja on tullut puuhattua pitkin syksyä. Onko koira kotona, jalkasienestystä ja ropottiteemaa...

Korkatut Virut

2010-10-10T18:59:00.000+03:00

En ole ollut Tallinnassa Viru Valgeaa tempomassa vaan työväenopiston Virkatut korut -kurssilla.

Ensimmäisenä työnä harjoittelimme kuparilangalla virkkausta ihan vaan ketjusilmukoilla ja väliin sujautettavilla helmillä.

Seuraavaksi uskaltauduin kiinteiden silmukoiden kimppuun. Tein kolmen silmukan levyistä "kaulaliinaa", sujautin siemenhelmiä aina kerroksen vaihteeseen ja sekalaisia helmiä sojottamaan kierteisiin "sarviin".

Välityönä tein pienen pitsikukan puuvillalangasta. Kukka tärkättiin, ja ajattelin kiinnittää sen napakkaan huopaan ja tehdä rintarossin.

Viimeisenä kokeiluna päällystimme helmen virkkaamalla. Tästä vois joskus tulla avaimenperä.

Mitä opin?

Metallilangan virkkaaminen on kinkkisempää kuin luulin.
Kuparilanka on metallilangoista helpointa työstää, hopeoitu kupari voisi olla hyvä valinta ulkonakönsä puolesta.
Tarvitsen ulkoisen kimmokkeen kokeillakseni sellaista, joka ei ensiajatukselta kuulosta omalta jutultani.

Valkoista valkoisella

2010-09-12T11:28:00.001+03:00

Ystäville on tavallaan ihanaa ja tavallaan kamalan riipaisevaa tehdä lahjoja. Minulle on hirveän tärkeää tehdä itse, sillä tavoin saan ihan eri tavalla tunnetta mukaan lahjaan. Ristiriita syntyy siitä, kun haluan kuitenkin kunnioittaa myös lahjan saajaa, hänen/heidän tyyliään ja tarpeitaan, enkä haluaisi antaa ihan mitä tahansa räpellyksiä tai huonolla tavalla itse tehdyn oloista. Sydänveren vuodatus täytyy vain koittaa kanavoida johonkin käyttökelpoiseen muotoon lahjan saaja ja juhlan luonne huomioiden. Mutta kyllä ystävät ovat mitä parhaimpia inspiraation lähteitä, ja varmaankin puolet tuotoksistani olisivat jääneet syntymättä, ellei olisi ollut valmistujaisia, häitä, syntymäpäiviä, ristiäisiä, joulua tai muuta juhlaa tiedossa.

Eilen tanssittiin taas ystäviemme häitä. Tyylikkäälle hääparille halusin tehdä tyylikkään lahjan, ja koska he ovat hyvä ruuan ystäviä ja nautiskelijoita kaikilla aisteillaan, päätin tehdä tusinan verran kankaisia ruokaliinoja. Olin alunperin ajatellut paksua puuvillaa jollain hopeisella painatuksella, mutta kun bongasin kangaspakkojen joukosta kauniskudoksista kirkkaan valkoista pellavaa, oli valinta selvä. Tosin kudos vaati painatuksen yksinkertaistamista, joten kuva-aiheessa päädyin koukeroiden sijaan pariskunnan kahteen kissaan ja painoväri muuttui hopeasta valkoiseksi.

Jemma

2010-09-02T21:09:00.000+03:00

Pari postausta sitten joku toivoi kommenttilootassa juttua askartelutarvikkeiden säilytysratkaisuista. Meillä työhuoneen pelastus on Ikean Bestå-hylly, joka kattaa käytännössä yhden seinän kokonaan. Ihanat pomppusalvoilla varustetut ovet ovat suoraviivaisen yksinkertaisen näköiset, luovat valoisuutta ja mikä parasta: peittävät kaiken taakseen. Aiempaan avo-Lundiaan verrattuna aika paljon rauhallisempi ratkaisu. Ja vaikka Ikea-laatu on vaihtelevaa, niin tämä hylly on onneksi laatuhaitarin yläpäästä.

Siinä vaiheessa kun Lundian hylly vaihtui Ikeaksi, myös säilytyslaatikot menivät vaihtoon. Aiemmant muovilootat vaihtuivat Ikean Kassetteiksi. No miks? No siks, kun muovilaatikot jättivät niin paljon hukkatilaa Beståhon. Ikea mahtuu Ikeaan just niin kuin hansikas. Valtaosa kamoista on siis nyt valkoisissa pahvilaatikoissa, muovisia vanhoja lootiakin on vielä muutama jäljellä.

Toinen loistolöytö säilytyslaatikkorintamalla oli Akateemisen Kirjakaupan mustat arkistointilaatikot. Niitä saa sekä A4- että A3-kokoisina, joten paperit säilyvät niissä nätisti. Osa hyllyistä on jo super tehokäytössä, osa vielä vajaatäytöllä, mikä on hyvä juttu. Kankaat haluaisin vielä pois sängynaluslaatikoista, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi ryhtyä siirtopuuhiin.

Säilytettävää kamaa todellakin riittää, ja kaikki pitäisi olla helposti löydettävissä ja ulos otettavissa just silloin kun inspiraatio iskee. Niinpä olenkin koittanut säilyttää kaikkia vähääkään pienempiä juttuja isommissa, loogisesti jaotelluissa laatikoissa (nopeasti ulos kaapista ja takaisin kaappiin), jotka on jollain lailla nimetty (löydettävyys).

Mutta rehellisyyden nimissä täytyy kertoa, että ei meillä nyt sentään kaikkien 20 kaapin oven takana ole askartelutarvikkeita. Iso osa hyllyistä on pyhitetty kirjoille. Minulla ei varsinaisesti ole mitään hirveetä tarvetta peittää kirjoja kaapinovien taakse, mutta kun niitä alkaa olla niin paljon, että yleisen järjestyksen ja pölyn minimoimisen vuoksi ovellinen ratkaisu on kyllä tosi järkevä.

Niin. Sellainen on meidän työhuoneen pelastus.

Oi kuusikuu, oi kuusikuu ja lehväs uskolliset

2010-08-22T13:59:00.000+03:00

Uusi Musta heitti ilmoille haasteen, jossa olisi tarkoitus pärjätä koko syyskuu kuudella vaatekappaleella (poislukien alus-, urheilu-, ulko- ja juhlavaatteet sekä kengät, sukat ja asusteet). Voin ihan häpeilemättä myöntää, että minulle 6 vaatetta tekisi todella tiukkaa. Ja silti minusta tuntuu, että pidän aina vain samoja rääsyjä. Googlailin ja Facebookkailin haasteen herättämiä keskusteluja ja postauksia - niin, aihe on ainakin herättänyt keskustelua. Aika moni argumentoi jotakuinkin seuraavasti:

Ei tuo ole haaste eikä mikään, olen pärjännyt koko kesän kuudella tai ainakin alle kymmenellä vaatteella. Ja sitä paitsi synnytin just, niin ei minulla ole kuin muutama vaate, joka mahtuu päälle.

Niin, kesäloma ja äitiysloma ovatkin vähän eri juttuja. Juuri työpukeutuminen ja ihmisten ilmoilla liikkuminen ovat minusta niitä asioita, jotka tekevät kuudesta vaatteesta haasteellisen. Sitä paitsi yhdeksän vaatetta on 50% enemmän kuin kuusi. 2 alaosaa ja 4 yläosaa tekee suoraviivaisesti laskettuna 8 asukokonaisuutta, kun taas 3 alaosaa ja 6 yläosaa tekee samalla logiikalla 18 asukokonaisuutta. Kuusi on siis merkittävästi vähemmän kuin "alle kymmenen".

Mikä tässä haasteessa on pointtina? Sehän just on epäekologista, että pesee vajaita pyykkikoneellisia.

No, minut tämä sai ainakin ajattelemaan vaatteiden laatua vs. määrää, ja sitä millaiset vaatteet minulle oikeasti sopii. Jos lähtisin haasteeseen mukaan, en usko, että puolityhjä pesukone olisi se kynnyskysymys. Aina sinne koneeseen löytyy kuitenkin alusvaatetta, sukkaa, yöpaitaa ja toisen taloudessa asuvan henkilön vaatteita. Ja olisipahan motivaatiota hiestää urheiluvaatteita useammin kuin kerran viikossa, jotta saisi koneen täyteen. Vai onko jengillä jotenkin hervottoman kokoisia pesukoneita, kun ne ei täyty ikinä?

Minulle vaatteet eivät ole ilmaisukeino eivätkä välttämätön paha, vaan jotain siltä väliltä. En hirveästi pidä shoppailusta, vaan ostan kiukulla useamman vaatteen kerralla (toisinaan jopa useamman samanlaisen) ehkä kolmisen kertaa vuodessa. Haluan näyttää ihmiseltä enkä mönkijäiseltä. Teen itse lähinnä juhlavaatteita. Meillä töissä pukukoodi ei ole kovin tiukka - toki asiakas- ja rekrytointilanteisiin haluan pukeutua siistimmin ja ehkä myös hieman neutraalimmin. Mietin ja luonnostelin oikein urakalla, mitkä olisivat kuukauden kuusi vaatetta, jos lähtisin leikkiin mukaan.

Yläosat

Olen trikoopaitojen suurkuluttaja. Venepääntie sopii minulle hyvin, v-aukko ei niinkään. Hihojen tulee olla joko hieman ylipitkät, 3/4-mittaiset tai todella lyhyet. Normaali t-paitahiha olkavarren puoleen väliin tekee käsistä jotenkin pökkelöt. Hartialinjan on oltava just eikä melkein, muuten näyttää tädiltä. Miehusta saisi mieluiten ulottua noin 20 senttiä lonkkaluun alapuolelle, sillä inhoan liian lyhyitä, ylös rullautuvia paitoja.

Kokomusta pitkähihainen trikoopaita olisi ehdoton valinta top 6:een. Samoin jokin raidallinen, hihallinen trikoopaita. Kumpiakin minulta löytyy kaapista, mutta kovan käyttöasteen vuoksi ne alkavat olla jo aika huonossa kunnossa, enkä tiedä, kestävätkö ne enää kuukauden rääkkiä. En kuitenkaan halua olla nyppyinen, reikäinen ja pinttyneeltä kainalolta haiseva.

Kolmas yläosa olisi jokin lyhythihainen tunika. Tunikat ovat usein kovin laatikkomallisia, eikä valtaosaa malleista ole tarkoitettu tällaisille perseville päärynävartaloille, mutta toisinaan löytää helmiä. Minulla on pari hyvää tunikaa, joista olen ajatellut jossain vaiheessa muokata kaavat tulevia liehukkeita varten. Tällä hetkellä lähimpänä kuuden kärkeä olisi mallinsa puolesta ehkä apinatunika. Tykkään printeistä, mutta jos saa valita vain kuusi vaatetta kuukaudeksi, apina on kyllä liian silmiinpistävä. Yksivärinen olisi monikäyttöisempi.

Neljäs yläosa olisi ehdottomasti neuletakki. Löysin alkukesästä Berliinistä täydellisen yksilön, joka todellakin kiilaa kärkikuusikkoon.

Alaosat

Alaosat ovat ikuinen murheenkryynini. Olen 180-senttinen, pitkäjalkainen, leveälanteinen, rotevareisinen ja melko paksupohkeinen. Kiitos pitkänhuiskeiden mittasuhteideni, en pidä itseäni kuitenkaan lihavana tai kovinkaan tankkina, vaikka housukokoni onkin 44. Pidän housuista paljon, paljon enemmän kuin hameista, mutta niitä on vaan niin turkasen vaikea löytää kaupoista sopivina. Housuissa sorrun useimmin virheostoksiin, sillä jos löydän sopivan mittaisen lahkeen, saatan sokeutua täysin muilta ominaisuuksilta.

Haluaisin valita kuuden vaatteen joukkoon kahdet housut: keskisiniset farkut ja jotkin mustat pöksyt, jotka ajaisivat suorien housujen asemaa, mutta joissa olisi kuitenkin vähän rokkihenkeä: vetskareita, ompeleita, tai jotain muuta koukkua. Housut saisivat olla vaikka samaa perusmallia keskenään, ero tulisi väristä ja yksityiskohdista. Materiaali saisi olla kummassakin paksua, napakkaa ja hieman joustavaa, vyötärö olisi about lantiomallia (ei kuitenkaan mikään pissismatala), lahje suora ja hieman ylipitkä, jotta nilkkaan jäisi vähän ruttua. Tällä hetkellä en omista kummankaanlaisia housuja, en edes lähellekään tuollaisia.

...

Harkitsen vielä haasteeseen mukaan lähtemistä. Mutta ainakin tämä muutaman päivän pähkäily on muistuttanut minua yhdestä jutusta: ompele hyvä ihminen enemmän vaatteita itse! Silloin ainakin tiedät, missä oloissa ompelija on työskennellyt. Ja vaikka mittasuhteita joutusi vähän justeeraamaankin, niin ei se siltikään revi hermoja niin kuin kaupoissa juokseminen. Yläosista on helpompi aloittaa. Hyvät housut kuulostaa jo tosi haastavalta, mutta ei mahdottomalta.

Kuinka kesäkurpitsa kesytetään

2010-08-19T19:22:00.001+03:00

Sain Johannalta rakkaudella kasvatetun, huikean muhkea kesäkurpitsan.

Osa kurpitsasta upposi pastaan:

1 sipuli
1 fenkoli
1 pieni kesäkurpitsa (tai kolmasosa jättiläiskurpitsasta)
puolikkaan sitruunan kuori
1-2 dl hapanta valkoviiniä
1 prk Pirkan savustettuja simpukoita öljyssä
vähän simpukoiden öljylientä
suolaa
mustaa ja valkoista pippuria
200-300 g pastaa

Kuullota sipuli ja fenkoli. Poista kesäkurpitsasta pehmeä ydin ja paloittele pieneksi. Heitä pannulle. Raasta sitruunan kuori mukaan. Mausta ja lisää nesteet. Anna porista jonkin aikaa. Lisää lopuksi simpukat. Sotke keitetyn pastan kanssa.

Minusta ei kyllä saisi karppaajaa tekemälläkään. Pasta on vaan niin hyvää. Lopusta kurpitsasta ajattelin loihtia jotain tämän päivän Hesarin ohjeiden mukaan.

Kaikki alkaa silloin alusta

2010-08-15T10:30:00.001+03:00

Viikonloppuaamut voi sitten olla ihania. Jos sattuu heräämään riittävän aikaisin, muttei liian, ja kuitenkin niin, että ehtii lukea Hesarin rauhassa.

Tänä aamuna kinkku oli loppu, joten korvasin puutteen uppomunalla:

2 litraa kevyesti kiehuvaa vettä (+ 1 tl suolaa ja reilu 1 rkl etikkaa)
Kananmuna

Riko kananmunaa kauhaan. Pyöräytä veteen pyörre puuhaarukalla ja laske kananmuna pyörteeseen. Anna kiehua 4 minuuttia. Nosta muna vedestä, valuta hiukan ja lötkäytä leivän päälle. Jauha hieman pippuria ja suolaa päälle.

Tässä vielä vähän aamumusaa. Itse video ei ehkä ole kovin aamuisen reipas, mutta kuunnelkaa silmät kiinni.

Anopille Niket

2010-08-12T20:04:00.000+03:00

Anopilla oli synttärit. En hommannut anopille lenkkareita, kuten Siivottomassa jutussa, vaan tein kortin. Noi rihmat, sakset ja toi valkoinen juttu ei oikeesti kuulunut korttiin, mutta ne nyt sattui olemaan sopivasti hollilla rekvisiitaksi.

Royalist? Ja visst!

2010-08-01T12:57:00.000+03:00

Nyt äitiäni ja siskoani ehkä hävettää ja herra taloudessamme tuhisee: meitsi skräppää prinsessoja. Mutta miulla on hyvä selitys. Kun ilmat kerran viilenivät, niin tuli pakottava tarve nypertää jotain. Eikä miulla oikein ollut valokuvia muuta kuin sähköisessä muodossa, ja nehän ei paljoa lämmittäneet. Joten oli pakko käydä käsiksi postikortteihin ja leikellä lehtiä. Ja onhan tää hauskempi tsoukki kuin Pekkarisen ydinvoimavitsit.

Vickanista ja Danielista tuli aika hillityt, mutta sellasiahan ne on. Kullanhohtoinen paperi ja yläkulman metallinapit hohtivat niin, että kuvaaminen oli vähän hankalaa. Ja tiedoksi vaan Vickan ja Daniel, että tossa olis nyt teille sopiva sinettikin ihan meikäläisen suunnittelemana tarjolla, että jos kiinnostaa.

Tanskan Frederik ja Mary puolestaan saivat vähän rehevämmän kehystyksen: renesassitaidetta, pitsiä ja silkkiruusuja.

Maddessa ja Jonaksessa sai vähän revitellä. Minusta Jonas vaikutti jotenkin luihulta limanuljaskalta jo ennen kuin ne norjalaisvosun paljastukset tuli julki. Meillä töissä miehetkin mouhos oikein paatoksella, että "hitto, mikä pöljä, jätkä on kihloissa Madden kanssa, ja silti käy sutimassa muualla." Näin jokin aika sitten ihan Jonas Bergströmin näköisen jätkän lenkkeilevän Tapiolassa. Loin häneen paheksuvia katseita. Ihan varmuuden vuoksi.

Joo. Nyt on kyllä pakko teettää kummilasten kuvista paperiversioita, jotta on mitä askarrella, sit kun puuska taas iskee.

Kesäkissa

2010-07-27T19:08:00.000+03:00

On ollut niin kuuma, ettei kässäjutut oo oikein maistuneet. Ideoita kyllä olis, mut toteutus jääköön viileempiin aikoihin.

Sen sijaan aloitin toisenkin blogin - aiheina kerrostaloasuminen ja taloyhtiön asioiden hoito. Tervemenoa :)

Aarne Alligaattori

2010-07-16T09:04:00.002+03:00

Veljenpoika täytti hiljattain vuoden, joten hän on alligaattorinsa ansainnut. Toivottavasi Aarne ei oo liian pelottava.

Vihreä salonki

2010-07-11T09:52:00.001+03:00

Vihdoinkin työhuoneemme alkaa olla edes jonkinmoisessa kuosissa. Viimeisin saavutukseni työhuoneessa on verhot, jotka sain lopultakin ommeltua viime syksyn Design Marketista ostetusta Vallilan Katariina Suuri -kankaasta. Verhojen ompelu ei ehkä ole teknisesti kovinkaan huikea saavutus, mutta voin kertoa, että en juurikaan nauti siitä hommasta. Jotenkin verhoissa reunat nousevat aina korkeammalle ja keskikohta laahaa alempana. Ärsytys.

Pari muuta kaukaisemman lähihistorian etappia liittyvät lähinnä Ikean huonekalujen kokoamiseen: seinän mittainen valkoinen kaapisto ja kaksi mustaa, lasista työpöytää. Nyt meillä on siis kaappi, joka kätkee oviensa taakse muun muassa lähes kaiken askartelusälän, ja pöytä sekä tietokonehommeleille että askarteluhommeleille. Unelma!

Noch einen Koffer in Berlin

2010-07-10T10:38:00.002+03:00

Ihana, ihana kesäloma alkoi Berliinin reissulla. Tämä oli toinen kertamme kaupungissa ja senpä vuoksi suurin tavoite olikin keskittyä kaupungilla maleksemiseen tiukkatahtisen nähtävyysbongailun sijaan. Ja kyllä kannatti. On se vaan niin rento ja mukava kaupunki, ei lainkaan takakireä niin kuin voisi luulla.

Kaupungista riittäisi kerrottavaa varmasti vaikka kuinka ja paljon, mutta ajattelinpa kuitenkin keskittyä ruokapuoleen. Itse haluaisin ulkomailla aina välttää pahimmat tursitimenu-linssiin-viilaus-paikat, ja otan aina mieluusti vastaan vinkkejä hyvän hinta-laatu-suhteen ravintoloista. Nyt kun kerran törmäsimme muutamaan kehuttavaan ruokapaikkaan, niin annetaan hyvän kiertää. Siis Huippuhomman Berliinin mättöopas, bitte.

Fischer-jotain Kneipe

Fischerinseln, sillan kupeessa, Märkisches Uferia vastapäätä

View Hyvää saksalaista kapakkaruokaa in a larger map

Tämä korttelikapakka tuli tutuksi jo viime reissulla, tosin valitettavasti en vieläkään muista paikan nimeä. Mutta joka tapauksessa ruoka oli taas hyvää. Listalta löytyy perinteisen saksalaisia "huonommista osista" tehtyjä ruokia, kuten härän poskea, munuaisia ja maksaa. Ja on siellä leikkeitäkin vähemmän kokeilunhaluisille. Todella reilun pääruoka-annoksen hinta oli 10-15 euroa.

Leibniz-Klause

Mommsenstrasse 57

View Larger Map

Edellistä paljon hienompi ravintola, joka tarjoilee myös hyvin perinteisiä saksalaisia ruokia, silti suomalaisittain ihan kohtuulliseen hintaan. Pääruokien hinta keikkui 15 euron tuntumassa. Menimme tänne, koska Fischerinselnin korttelikapakan listalla ei ollutkaan Eisbeinia, ja sitähän piti reissun aikana saada. Ravintolaa piti sympaattinen keski-ikäinen pariskunta. Tätä paikkaa voisin suositella esim. äidilleni, vinkvink ;)

Kamala

Oranienburger Strasse 69

View Larger Map

Nimi ei ole enne, tästä mestasta sai todella herkullista Thai-ruokaa. Ei liikaa tulisuutta, ei liikaa kalakastiketta, ei liikaa kookosta, vaan ihan mielettömästi makua. Pääruokien hinnat kympin molemmin puolin. Jos mahdollista, curryt olivat jopa hiukan ylivertaisempia kuin paistetut ruuat, mutta yhtä kaikki, huippuhyvää. Bonuksena todella ystävällinen ja iloinen palvelu.

Monsieur Vuong

Alte Schönhauser Strasse 46

View Larger Map

Aivan loistava Vietnamilais-itämaalais-tyyppinen paikka, jossa oli mielettömän hyvä tunnelma ja herkullinen ruoka. Söimme täällä kana-nuudeli-keittoa ja joimme useampaan kertaan shakeja. Pääruuan hinta noin 8 euroa, shaket 3,50 euron tuntumilla. Varoitus: jos haluat pitää oman henkilökohtaisen reviirisi isona ja koskemattomana, niin täällä se ei välttämättä onnistu. Pöydät ja istumapaikat ovat vieri-vieressä ja puheensorina on melkoinen.

Onnea Victoria & Daniel

2010-06-19T21:00:00.009+03:00

Paras mielikuvitusystäväni, Victoria, meni eilen naimisiin. En valitettavasti päässyt juhlistamaan hänen suurta päiväänsä paikan päälle, sillä kutsuni oli ilmeisesti kadonnut postissa. Luulen, että Suomen posti hukkasi niitä hääkutsuja ihan urakalla, sillä eihän siellä juuri muitakaan suomalaisia näkynyt. Tarja ja Pena nyt olivat tietty siellä, kun Kalle-Kustaa on varmaan möläyttänyt Tarjan kuullen, että häät ovat tänä viikonloppuna, ja sitten Silvia oli varmaan sanonut, että eihän niitä nyt ilkeä olla kutsumattakaan, kun asia kerran tuli jo puheeksi. Ville Niinistökin oli kuulemma paikalla, mutta hänen kutsupa ei ollutkaan Itellan käsissä vaan Ruotsin kuninkaallisen postin, sillä hänhän juhli itse asiassa ruotsalaisen vaimonsa kutsulla.

Suomen postilaitoksen nimi voi vuosien mittaan vaihdella, mutta yksi asia pysyy: minun ja Victorian potentiaalisen ystävyyden sabotointi. Lapsuuteni onnellisimmassa unessa Victoria rupesi minun kanssani kirjeen vaihtoon. Unen kirjeissä ymmärsimme toisiamme täydellisesti: Meillä oli kummallakin pikkuveli ja -sisko, lähes samanlaisilla ikäeroilla. Olimme kummatkin vastuullisia ja tunnollisia. Oikeastaan ainoa eroavaisuutemme tuntui olevan taustamme - Victoria polveutui Euroopan kuninkaallisista, minä karjalaisista pienviljelijöistä. Muistan, että unessa kirjeystävyytemme kuihtui yksien vaihdettujen kirjeiden jälkeen. Epäilemättä syynä oli Suomen postin epäluotettavuus.

Suomen postista huolimatta juhlistin sukulaissieluni hääjuhlaa jo perjantaina oivallisella kala-aterialla, kuohuviinillä, bebe-leivoksilla sekä virallisilla hääkonvehdeilla kera oikeiden ystävien. Lauantaina tein itselleni juhlan kunniaksi rintakukan hääkisastudioon Parolan Aseman ohjeella. Diadeemin askartelu ei sitten onnistunutkaan yhtä hyvin. Ehkä minut on todella tuomittu tasavaltalaiseksi. Mutta onneksi tasavaltalaisetkin saavat fanittaa Roxettea. Ja Vickania. Ja Danielia - varsinkin hänen ihanan puheensa vuoksi.

On taas se aika kuukaudesta

2010-06-06T11:54:00.011+03:00

Eilen luukusta kolahti taas Hesarin Kuukasiliite. Mielestäni Kuukausiliite on ihan kiva lehti, vaikka onhan se vähän keski-ikäinen. En ole vielä ehtinyt lukea tuoreinta numeroa kokonaan, mutta minusta on huvittavaa, miten sama kaava toistuu numerosta toiseen.

Kuukausiliitteen toistuvista juttukaavoista ärsyttävimpiä on luettelojutut, joita julkaistaan ainakin kymmenessä numerossa per vuosi. Luettelojutuilla tarkoitan sitä, että kerätään lista jostain aiheesta tai tarvittaessa useammastakin. Sitten vaan pudotellaan niitä listattuja asioita juttuun vähintään joka toisen virkkeen frekvenssillä, ja koitetaan sitoa virkkeet jotenkin toisiinsa. Tuloksena on yleensä puuduttava artikkeli, joka lukukokemuksena muistuttaa palstanmittaista otetta puhelinluettelosta. Seija Sartti on luettelojuttujen kruunaamaton kuningatar, mutta kyllä muutkin Kuukausiliitteen toimittajat tämän lajin taitavat. Ihan puhtaimman tyylin luettelojuttua ei 6/2010 liitteessä ollut, mutta edellisen numeron Isoäitini äiti -muistelo käy oivallisesta esimerkistä.

Toinen usein toistuva kategoria on jälkijunan vitsikkäät ilmiöt. Tuoreimmassa numerossa tätä lajityyppiä edusti sivun 17 Digihissi. Kamoon Ilkka Malmberg, digiboxien käytettävyydessä olisi kyllä kehitettävää, mutta tuon aihepiirin vitsit vanhenivat viisi vuotta sitten. Seuraavaksi voimme kai odottaa toimittajan itsensä mielestä hauskaa pikkujuttua siitä, millaista olisi, jos talot alkaisivat tahmata käytössä yhtä nopeasti kuin Windows-asennus tai huolestunutta arviota siitä, milloin kännyköistä poistetaan soittotoiminnallisuus.

Kolmas juttutyyppi, joka on Kuukausiliitteessä yliedustettuna, on kierretään Suomea (mieluiten ilmasta käsin, jos mahdollista). Tämän tyypin jutuissa voi olla potentiaalia jopa mielenkiintoiseenkin artikkeliin, mutta tämän kuukauden Suursaari-juttu vaikutti enemmän parin vuoden takaisen Suomi ilmasta -jutun uudelleen lämmittelyltä.

On Kuukausiliitteessä ollut ihan hyviäkin juttuja. Esimerkiksi eilisessä numerossa Vanhasen takinkäännöistä kertova juttu oli minusta ihan hyvin kasattu ja taustoitettu. Muistan myös positiivisena yllärinä jokunen vuosi takaperin julkaistun Mervi Tapolan henkilökuvan, joka oli virkistävä vastakohta peruslööppien kännipuukkosekoiluille.

Kaipa se on niin, että Hesarin silmissä edustan juuri sitä porukkaa, jolle ei kannata kirjoittaa juttuja - liian vanha NYT-liitteelle mutta liian nuori Kuukausiliitteelle. Emo-Hesaria luen edelleen uskollisesti päivittäin, vaikka siinäkin minua häiritsee eräs maneeri: viikottain jonkin jutun yhteydessä mainitaan, että Facebookiin on perustettu ryhmä siitä ja tästä aiheesta. Facebookiin kuka vain voi perustaa minkä tahansa ryhmän! Facebookiin perustetaan varmaan kymmeniä ellei satoja suomalaisiakin ryhmiä joka viikko harrastusten, bisneksen, kaverien, ärsytyksen, häröilyn ja vitsien tiimoille. Miten Facebook-ryhmän perustaminen voi viikosta toiseen ryydittää milloin mitäkin uutista? Ehkä viiden vuoden kuluttua Kuukausiliite keksii tehdä hassunhauskan ja tuoreen luettelojutun suomalaisista Facebook-ryhmistä. Ilmasta käsin.

Edit: Saaret menivät sekaisin. Kyseessä ei siis ollut Kaunissaari vaan Suursaari. Korjattu.

Äidin kasvimaalla

2010-06-06T10:29:00.006+03:00

Saan usein sunnuntaiaamuisin leivontapuuskan, yleensä liikoja etukäteen suunnittelematta. Se taas tarkoittaa ankaraa soveltamista, jotta resepti saadaan mätsäämään ruokakaapin sisältöön. Niin tänäänkin.

Viime viikonloppuna Mamán harvensi yrttitarhaansa muutamalla raparperin varrella, jotka minä sain mukaani. Raparperipiirakka oli siis leipomista vaille valmis. Ajattelin tehdä piirakkapohjan jotakuinkin seuraavalla reseptillä:

2 kahvikuppia piimää

2 kahvikuppia sokeria

2 munaa

150 g voita

4 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

noin 4 dl vehnäjauhoja

Ensin oli vaikeuksia löytää kahvikuppia. Minä kun oon tällainen 80-luvulla syntynyt en-edes-tiedä-mitä-pullamössö-on-sukupolven edustaja, niin minähän juon kahvini mukista, enkä todellakaan omista mitään Myrna-sarjaa. No, ruukkuyrttikuppini pelastivat tilanteen.

Sitten tajusin, että eihän miulla ole piimää. Hapanta maitoa (sur mjölk, bäst före 25.5.2010) olis kyllä ollut, mutta ehkä piirakan henget eivät arvosta tällasta käännöshuumoria. Korvasin siis piimän maustamattomalla jogurtilla.

Sokeri loppui ekan kupillisen jälkeen. Onneksi kaapin perukoilla oli ruokosokeria jostain aiemmista mojito-kokeiluista. Paketti oli teipattu siihen malliin, että se oli selviytynyt muutosta viime syksynä. Paketin kyljessä luki "sokeri säilyy lähes ikuisesti", mikä oli musiikkia korvilleni.

Loppuohje menikin sitten ihan mukavasti, paitsi että jauhoja en vaivautunut mittaamaan. Luotin siihen, että ranne tunnistaa, milloin taikina on riittävän paksua. Ja hienosti muistin laittaa raparperitkin taikinan päälle. Tein vielä piirakan päälle murunökkerön voista, ruokosokrusta ja vehnäjauhoista. Ihan hyvä torttu siitä tuli, vaikka vähän tuli taas sählättyä.

Olen tiedostanut, että tämä blogi on viime aikoina lipsahdellut ruokablogin puolelle. Vaan minkäs teet - kässäilyinspiraatio voi silloin tällöin olla jonkin aikaa kadoksissa, mutta syödähän ihmisen täytyy.

Lohturuokaa

2010-05-11T19:45:00.000+03:00

Vuohenjuustosalaatti ylevöittää päivän kuin päivän. Oleellista on jonkin sortin salaattisotku höystettynä hedelmällä (meloni, viinirypäleet, appelsiini tai greippi), pinjansiemenet, oliiviöljy, balsamico ja iso kimpale vuohenjuustoa.

Paahdan pinjansiemenet kuivalla pannulla, jonka jälkeen lorautan tulikuumalle paistimelle öljyä ja heitän karkeilla ruisjauhoilla leivitetyn juustokimpaleen tirisemään. Noin puoli minuuttia puoleltaan ja se on siinä. Tätä vois syödä aina.

Hyvää äitienpäivää...

2010-05-09T09:36:00.002+03:00

...äidille ja mummille!

Toivottaa,

Lapsesi/Lapsenlapsesi
(joka on juuri saanut Dymo-kirjoittimen)

Essu

2010-05-02T18:44:00.001+03:00

Isäni täytti hiljan 60 vuotta. Yhtenä osana lahjaa tein hänelle reilunkokoisen suutarin essun vahakankaasta. Ai miksi? No siksi, kun hän on alkanut harrastaa kivien hiontaa, ja siinä tarvitaan kumppareita ja roiskeenkestävää essua.

Vahakangas oli kyllä inhaa ommeltavaa. Päärmääminen helpottui vasta, kun tajusin teipata ne omplelun ajaksi nuppineulaamisen sijaan. Mutta tuhraaminen unohtui täydellisen mehevän porkkanakakun myötä.

Wappu

2010-05-01T18:42:00.005+03:00

Brita-torttu on yksi ainoista mansikkakakun muodoista, josta pidän. Ennen vappua sää oli niin aurinkoinen, että päätin tehdä vappupiknikille mukaan mansikkaisen Britan. Ohje on Pirkasta, tosin mansikat eivät olleet marinoituja ja 3 dl kermaa oli aivan riittävä määrä. Itse asiassa, näin ilman marinadia kermavaahtoa olis voinut hieman raikastaa rahkalla. Hassua oli huomata, että kermavaahto alkoi juoksettua heti vatkaamisen jälkeen. Lauralle oli käynyt samoin, liekö syynä hillitön matalapaine?

Brita-tortun lisäksi tein suolaiset piirakan, jossa oli kinkkua, sipulia, kanttarelleja, paprikaa ja yrttien jämiä. Luottopiirakkapohjaani tulee

1/2 prk rahkaa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Tänä vuonna piknik-eväät tuli nautittua huovan päällä keittiön lattialla, sillä sumuinen ja kolea sää ei houkuttanut herkuttelemaan ulkona. Niinpä ullikselle lähdetetiin täydellä vatsalla vain kera skumppapullon ja lasien. Onnistunut strategia.

Avautumisia taidenäyttelykäyttäytymisestä

2010-04-25T00:10:00.006+03:00

Kävin tänään viettämässä laatuaikaa itseni kanssa Hakasalmen huvilassa, jossa oli näytillä Signe Branderin valokuvia 1900-luvun alun Helsingin muuttuvasta kaupunkikuvasta. Näyttely oli kaikin puolin herttainen ja vieläpä ilmainen, joten ei voi muuta kuin suositella. Yhdessä toisen kerroksen huoneista pyöri non-stoppina noin 20-minuuttinen, mielenkiintoinen diashow, jossa näytettiin aina ensin Signe Branderin 1900-luvun taitteessaa ottama kuva ja sitten nykyvalokuvaajien 2000-luvun taitteessa ottama kuva samasta paikasta. Lopuksi kuvat asetettiin vielä vierekkäin, ja sitten siirryttiin seuraavaan pariin. Taustalla soi rauhoittava musiikki.

Signe Branderin Kansallismuseon tornista ottama kuva eduskuntatalolle päin.
Vasemmalla Mansku, keskellä kallio, Arkadian mäki,
jonka päälle eduskuntatalo rakennettiin.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Mutta sitten tulee se mutta. Diashow'hun tuli melko pian minun jälkeeni kaksi neli-viisikymppistä naista. He jättivät väliinsä puolitoista penkkiä, ja kuitenkin heillä oli koko ajan asiaa toisilleen.

Kyrsimys numero 1: Jos on pakko kommentoida diashow'n tai videoteoksen kulkua kaverille, niin istukaa hemmetti vieretysten, jolloin ei tarvitsisi kailottaa niin kauas.

Parikymmenminuuttiseen show'hun mahtui aika monta kymmentä kuvaparia. Noin joka toisen kuvaparin kohdalla toinen naisista huokaisi teatraalisesti: "Ei, noin ihana paikka/talo/piha/tie on pilattu".

Kyrsimys numero 2: Voitko ihan vakavissasi väittää, ettet olisi halunnut Helsingin kaupunkikuvan kehittyvän sataan vuoteen? Jos et ole vakavissasi, niin eiköhän pari huokausta olis riittänyt.

Kyrsimys numero 3: Mikä kaupunki se sellanen on, missä on vain ihania vanhoja rakennuksia? Kaupugissa kuuluu olla kaikkien aikakausien rakennuksia, ja hyvä niin, joten lopetetaan se mussutus siitä Enso Gutzeitin pääkonttorin rumuudesta ja maisemaan sopimattomuudesta.

M.C. Escherin puukaiverrus "Pienmpi ja pienempi"
Kuva: The M.C. Escher Company

Pari viikkoa sitten kävin Amos Andersonin taidemuseossa katsomassa M.C. Escherin näyttelyn. Escherin työt ovat mielestäni siitä kivoja, että ne uppoavat kaikenikäisiin ja usein sellaisiinkin, jotka eivät normaalisti museotaiteesta piittaa. Näyttelyssä oli paljon lapsiperheitä. Mutta.

Kyrsimys numero 4: Nyt joku jo ehti ajatella, että tän ihmishirviön mielestä lapsia ei muka saisi tuoda taidemuseoihin. Ha ha! En muuten ajattele noin, minusta on hienoa, että lapsia tuodaan taidemuseoon, ja minun puolesta skidit saavat pitää siellä aikuisia enemmän ääntäkin.

Kyrsimys numero 5: Ne vanhemmat siellä just mättääkin. Keitä vanhemmat ovat selostamaan lapsilleen, mitä taiteessa kuuluisi nähdä? Lapsillakin on silmät ja aivot - he näkevät ja tulkitsevat teokset niin kuin itse haluavat, kykenevät ja parhaaksi katsovat.

Ärsyttävimpiä taidenäyttelyvieraita eivät ole hihkuvat lapset tai ummikot ensikertalaiset - kuten äkkiseltään saattaisi luulla - vaan pölöttävät aikuiset. Vähän samoin kuin pääkaupungin joukkoliikenteessä törpöimpiä matkustajia eivät ole maalaiset tai ulkomaalaiset - vaikka äkkiseltään saattaisi luulla - vaan espoolaiset yksityisautoilijat.

Smirnoff

2010-04-14T20:49:00.000+03:00

Kun edellinen tyynyprojekti paisui hiukan turhan isoksi, piti keksiä jotain muuta. Selailin Akateemisessa Make your own misfits -kirjaa, ja nyt meidän sohvan nurkassa nököttää Smirnoff-kettu. Noi misfitsitkin on vissiin tarkoitettu sellaisiksi pieniksi ja söpöiksi otuksiksi, kute amigurumit, mutta tää meidän Smirre on aika reilunkokoinen - mutta tällä kertaa ihan harkitusti, sillä otukset pitäis toimia tyynynäkin.

Ketun kroppa on tehty pesussa levahtaneesta t-paidasta, pää jämäkankaista ja silmät vanhoista napeista. Kroppa ja pää on siis leikattu "vapaalla kädellä" kaksinkertaisesta kankaasta. Tää oli niin hauskaa kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisuuden leikkiä, että Smirre saa taatusti seuraa.

Nautin pashani pelliltä

2010-04-05T10:54:00.002+03:00

Vaikka askartelija olenkin, niin minulle juhlapyhät ja vuodenajat eivät kuitenkaan ole kovinkaan sesonkiluonteisia näpertely- tai sisustusrintamalla.

Minulla ei ole pääsiäis- eikä joulukoristeita. Tai no, sain kyllä viime jouluna anopilta adventtisian, siis possunnäköisen adventtikynttelikön.

Minulla ei ole kesäverhoja ja talviverhoja, itse asiassa meillä on tällä hetkellä verhot vain makuuhuoneessa.

Minulla ei ole joululiinaa ruokapöydälle, sillä olen vankkumaton vahakankaan kannattaja. Kun yksi vahakangas kuluu räävittömäksi, ostetaan tilalle toinen.

Kortteja askartelen vain jouluna ja ehkä synttäreille, en ystävänpäivänä enkä pääsiäisenä.

Mutta ruuissa sesongit ja juhlapyhät näkyvät!

Pääsiäinen alkoi intialaisella butter chickenillä ja sitruunalla maustetuilla peruna-herne-rösteillä. Lauantaina söimme kaupungilla ja täydensimme jääkaappia, mutta eilen vuorossa oli lammaspaistia mokkakastikkeessa. Tänään lampaan jämistä tehdään vorschmackia, ja varmaan huomenna vorschmackin jämistä syntyy pastakastike.

Ja pääsiäiseen kuuluu ehdottomasti pellillinen rahkapiirakkaa:

2,5 dl:n pullataikina

500 g rahkaa
200 g creme fraichea tai kermaviiliä
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
1 dl rusinoita

Taputtelen pullataikinan pellille. Kätevämpi emäntä jättäisi osan taikinasta taputtelematta ja tekisi pinnalle taikinaruudukon koristeeksi, mutta itse tykkään oikoa mutkissa.

Sotken täytteen aineet ja kippaan pohjan päälle.

Paistan 15-20 min 225 asteessa. Nautin viileänä.

Syys- ja talviaikaan teen samalla reseptillä rahka-puolukka-piirakkaa, eli korvaan sitruunan kuoren ja rusinat reilulla määrällä puolukoita.

Pääsiäisen suurin muna

2010-04-04T09:11:00.000+03:00

Hiplasin taannoin Kampin Marimekossa hauskoja Melooni-tyynyjä, joissa olisi ollut oivallista potentiaalia sohvatyynyiksi. 75 euron suolainen kappalehinta kuitenkin kiristeli ikenissä ja päässä soi mantra "tuon osaisit tehdä itsekin". Myymälästä astuessani tuulettelin mielessäni, sillä olin juuri ostanut tuotannosta poistuneen Melooni-kankaan viimeisen pakan jämät. Poikkesin kotiin mennessä vielä Eurokankaan kautta hankkien mustaa lakanakangasta ja 3 pussia vanua.

Leikattuani palaset herra taloudessamme alkoi ihmettellä kuvion kokoa - siis että olivatko kaupan tyynyt todella niin suuret. "Kato kyllä tää pienenee sit, kun sen on ommellut ja täyttänyt, se vaan näyttää nyt aika isolta", vastasin asiantuntevasti. Vaan eipä pienentynyt. 3 vanupussin jälkeen vanhasta lakanasta tehty sisätyyny näytti lähinnä riutuneelta Moby Dickiltä, ja päällinenkin oli surauttelun jäljiltä vielä lähempänä helikopterin laskeutumisalustaa kuin pientä siroa tyynyn päällistä.

Lopun viimein tyyny veti 5 pussillista vanua. Nyt miulla on siis hervoton design-barbapapa, joka peittää tasan puolet sohvasta. Ja vanuja lukuun ottamatta ainekset löytyis vielä toiseenkin. Vaan tulihan siitä ihan kelpo lattiatyyny.

Kuinkas tässä nyt näin kävi? Tää oli vähän kuin Spinal Tapin Stonehenge-moka mutta käänteisenä. Selitys löytyy Marimekon tuotekuvastosta: Se tyyny, jota olin olevinani tekemässä, oli kooltaan 70 x 47 cm. Tyyny, jonka oikeasti tein, oli 120 x 80 senttinen. Mitä tästä opimme? Älä apinoi, vaan ajattele itse. Äläkä sekoita tuumia ja jalkoja.

Himoitsen nahkatakkiasi, Jyrki J.J. Kasvi

2010-03-28T15:27:00.006+03:00

Tässä on jo kotvasen aikaa ollut yksi sisustusprojekti vaiheessa: keittiön tuolien verhoilu. Aiempi vihreä verhoilu oli myös itse tehty, mutta uuden kämpän keittiö apinatapetteineen kaipasi jotain hillitympää.

Aiemmat päälliset palvelivat kyllä monta vuotta. Kangas oli silloin 2003 juuri täydellistä, tosin se ei kestänyt vesipesua. Mutta senkin sai torpattua kenkäsprayllä, joka teki kankaasta tosi tehokkaasti likaa ja roiskeita hylkivää.

Vaan nyt siis näihin uusiin päällisiin. Löysin kirpparilta 6 eurolla ihanasti kuluneen pitkän nahkatakin, joka on joskus ollut musta. Takissa oli monta hyvää ja yhtenäistä palaa. Yksi tuoli sai päällisensä oikeasta etuhelmasta, toinen vasemmasta. Kolmas päällinen on tehty selkämyksestä, itse asiassa lopputuloksessa näkyy niska- ja olkasaumat sekä vähän hihoja.

Mutta nyt olis yksi tuoli vielä päällystämättä ja kaikki yhtenäiset palat hummattu. Tässä täytyy nyt punnita, onko ompelukoneessani riittävästi vääntöä surauttamaan takin takahalkion kiinni, jolloin ongelma ratkeaisi. Vai pitääkö lähteä hamuamaan kirppareita toisen romutakin toivossa.

En vaan voi olla ajattelematta, että Jyrki Kasvin pitkässä mustassa nahkatakissa olisi varmasti täydellisen hyviä, yhtenäisiä paloja, joilla päällystäisi tuolin jos toisenkin... Eli Jyrki, jos takkisi sattuisi tuhoutumaan osittain (esim. jäämällä hissin ovien väliin), niin minulla olis kyllä käyttöä sille ei-raadellulle osalle :)

Hurraa! Våren är här!

2010-03-25T17:36:00.000+02:00

Sushiöverit

2010-03-22T18:37:00.006+02:00

Kokeiltiin viikonloppuna tehdä sushia itse. Onneksi oli osaavaa seuraa.

Kalifornia-rullia, lohi-, tuna-, vege- ja futomakeja

Grillilohta ja ravun pyrstöjä

Ja vielä jäi lohi-ja tonnikalanigirit, neliörullat sekä mätiveneet mainitsematta

Lisäksi oli vielä miso-keittoa, sakea, japanialaista olutta, vihreetä teetä ja ihanaaihanaa umeshua. Mutta ensi kerralla vois koittaa muistaa, että neljän hengen sushisettiin ei tarvita yhtä paljon lohta kuin medaljonkeihin.

Luokkaretki jatkuu

2010-03-18T09:02:00.005+02:00

Huoh, loputkin luokkakuvat on nyt askarreltu ja albumissa. Hirveetä nostalgiatykitystä, mutta tää oli kiva projekti.

Kaikki muut luokkakuvat miulla oli tallessa paitsi ekaluokan kuva, joten parit kaverikuvat saavat nyt sitten edustaa ykkösluokkaa. Olis miulla sitten ollut vielä muutama lisäkuva, kuten yläasteen oppilaskunnan hallituksen kuva ja yläasteen koulun johtokunnan kuva (mitämitävittiä!?!), mutta oikeesti, en edes muistanut olleeni oppilaiden edustajana jossain yläasteen johtokunnassa. Pönötyskuva kera joutsenolaisten kunnallispoliitikkojen, joilla tuolloin oli teini-ikäisiä lapsia - ei ehkä vahvin mahdollinen tunneside...

Mikä näissä kuvissa on sitten niin hauskaa ja nostalgista? Varmaan jokaiselta kolmekymppiseltä löytyy albumista nämä samat kuvat. 80-luvun lopun kirkkaat neonvärit. Takatukkainen poika, joka ilveilee kuvassa. Krepatut hiukset tai vesikampaukset. Kanarialta ostetut ärskyt paidat, joihin oli painettu mahdollisimman monen vaatemerkin logo. Muhkeat hiusdonitsit.

90-luvulle tultaessa luokkakuvissa alkoi olla enemmän rekvisiittaa: viherkasveja, karttoja, mattoja, tauluja. Pikeepaitoja ja meleeratun harmaita kollareita. Todella säkkärät permanentit. Jossain viitos-kuutosluokan paikkeilla tytöt venähtävät pituutta ja näyttävät ainakin kaksi vuotta vanhemmilta kuin eturivin pikkupojat. Sitten oli tietty lama ja Levikset - joillain aidot, joillain feikit.

Yläaste meni jotenkin vähän sumussa. On hirveästi asioita, joita en muista yläasteelta. Mutta ainakin jossain vaiheessa ruudulliset flanellipaidat olivat tosi in. Niin ja kansitakit. Myös meikkaaminen ja hiusten värjääminen tulivat kuvioihin yläasteella, meille oli jotenkin itsestään selvää, että ala-asteella ei vielä saanut meikata.

Lukio oli minusta ihana paikka. Tällaiselle hikarille oli tosi vapauttavaa, ettei tarvinnut enää vetää siis-en-lukenut-yhtään-ja-sain-silti-ysi-puoli-roolia. Lukion viimeisinä aikoina ihmisllä alkoi olla jo kännyköitä. Ai niin, ja joillain vanhemmilla, jo kotoa muuttaneilla partiokavereilla oli jo aiemmin kännykän edeltäjä, Ringo.

Lapsuuteni ja teiniyteni ajoilta lama oli suurin yhteiskunnallinen juttu, jonka tajusin ja muistan selkeimmin. Ei se ollut mitenkään ankeaa, vaan oppikirjojen kierrättäminen oli ihan normaalia, ja termit devalvaatio ja valuutan kelluttaminen kuuluivat pikkuvanhan varhaisteinin yleissivistykseen. Ensimmäiset pakolaiset muistan myös, sillä ihan meidän lähellä oli vastaanottokeskus. Berliinin muurin murtuminen uutisoitiin jotenkin tosi juhlallisesti. Neuvostoliiton hajoaminen tuntui puolestaan vähän pelottavalta ja epävakaiselta, koska meiltä oli rajalle alle 10 kilometriä ja isäni teki paljon työkeikkoja rajan taa.

Kekkosen kuoleman muistan niin, että olin kauhean pettynyt, etteivät ihmiset käyttäneet mustia suruharsoja tai hienoja surupukuja. Tellervo Koivisto oli viimeinen presidentin puoliso, jota kutsuttiin kotimaisessa mediassa useinkin rouva Mauno Koivistoksi, Eeva Ahtisaarta kutsuttiin jo pelkästään omalla nimellään.

Sellaista se oli.

...yksinhuoltajaäitejä, autokaaauppiaita

2010-03-16T11:36:00.007+02:00

Lupaan, että tää on tällä erää viimeinen Anssi Kela -lainaus. Mutta luokkakuvien koristelu jatkuu, sen voin luvata. Oma tyyli hakee vielä vähän uriaan, mutta kyllä se siitä, tuli jo muutama onnistunutkin versio.

Kerhokuva
Myyräkalenteri vuodelta 2006 osoittautui aarteeksi

Eskari
Vähän traditsionellimpaa ja hempeempää

Vitosluokka
90-luvun alun kansainvälisyyttä

Ysiluokka
Vähänkös oltiin rentoja ja kuuleja

Fuksitoimikunta
Kai tänkin voi luokkakuvaan rinnastaa.
En kyllä kirjaimellisesti opiskellut näiden heppujen kanssa,
mutta vietin aikaa TKK:lla.

Ja tässä se, mitä tarkoitin viime postauksen paperinuukuudella.

Eihän sitä hienoa paperia raaski jättää kuvan taa piiloon,
kun siitähän saa vielä vaikka mitä!

Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita

2010-03-14T16:25:00.008+02:00

Olin männäviikolla yhden illan skräppäyskurssilla, ja sen innoittamana näpräsinkin eilen sievoisen kasan koulukuvia epämääräisestä kirjekuoresta arvoisiinsa kehyksiin.

Tällä alle viikon mittaisella vankalla skräppäyskokemuksella voin jo sanoa seuraavaa: Paperit ovat ihania, ja ehkä juuri siksi olen hirveän nuuka niiden suhteen. Pidän skräppipaprujen ja lehdistä leikattujen kuvien yhdistämisestä. En hirveästi pidä kukista, perhosista tai sudenkorennoista. Hassunhauskat kirjaimet eivät ole minun juttuni. Voisin kuvitella innostuvani paperien yhdistämisestä höyheniin, pääsylippuihin, etiketteihin ynnä muihin "roskiin".

Hyvästi, mopo!

Purkkaa ja karkkii

2010-03-07T09:05:00.000+02:00

Kevät on täällä, ihan selkeesti! Nimittäin virtaa alkaa taas riittää ja mieli tekee kirkkaita värejä. Ostin Wanhan sataman kässämessuilta ihania purkkaväri-jadeja, ja pyöräytin niistä saman tien helmet.

Riuduin viime viikonlopun noroviruksen kourissa ja toipuminen on kestänyt koko viikon. Niinpä olin päättänyt ostaa messuilta repullisen Noroa kostoksi maailmalle. Ja värikin - purkka-sellainen - olis ollut selvillä, mutta peehtana sentään, kellään ei ollut just tuota sävyä myynnissä. Joten nyt sitten odotellaan, että Kusti polkis.

Varpaankokoisia savukvartseja

2010-03-06T21:05:00.000+02:00

Ostin syksyllä Tampesterista ihanan isoja, ukkovarpaan pään kokoisia savukvartseja. Tai siis jonkun sirovarpaisemman ukkovarpaan pään, omanihan ovat aika hervottomat. Tai ei nyt niin kauhean potaattiset, mutta sairaan pitkät. Ja pikkuvarvastahan miulla on hädin tuskin ollenkaan.

Jaahas, ja takaisin helyihin. Siis savukvartsia ja hopealusikan pesä. Siinäpä se.

Päivän pelastaja

2010-02-09T22:17:00.003+02:00

Kattokaa nyt näitä. Ne on virkattuja ja soittaa ukuleleä.

Täydellinen torttu

2010-02-05T19:23:00.006+02:00

No nyt on torttutesti tehty.

Voittajia olivat mielestäni Kaisan Cafén torttu ja Primulan torttu. Nämä siksi, että maun ja koostumuksen lisäksi näissä tortuissa oli kosteus kohdallaan. Fasun tortulle annoin taannoin yhtä paljon pisteitä kuin Primulalle, mutta silloin en vielä tiennyt, kuinka vaikeaa on löytää riittävän kostea torttu.

Mutta millainen sitten olisi täydellinen torttu?

Ulkonäöltään täydellinen torttu olisi hieman tummempi - ei sellainen kalpea hattivatti kuin Ehon torttu. Hillo olisi tymäkkää aitoa vadelmahilloa ja sokeririnkula olisi reilu ja valkoinen, kuten Fazerilla oli. En todellakaan tajua, mikä järki on vaaleanpunaisessa rinkulassa.

Koostumukseltaan täydellinen runksu olisi ehdottomasti rouheinen: mantelia tai pähkinää, ei sen niin väliä, kunhan mantelia on tortussa jossain muodossa. Testiperiodin aikana huomasin myös, että pidän sittenkin hieman ilmavammista, ei niin taikinaisista tortuista. Ja mureaa sen olla pitää. Hyviä koostumuksia oli mielestäni kärkikolmikossa jokaisessa.

Kostukkeena täyden kympin tortussa olisi punssi. Sitä pitäisi olla riittävästi muttei liikaa. Kaisan torttu oli kosteudeltaan erinomainen ja Primulankin hyvä, kaikki muut olivat minun makuuni liian kuivia. Punssifiksaatiota ihmettelen hiukan itsekin, sillä en varsinaisesti pidä punssista - paitsi Jalluun sotkettuna. Runebergin torttu on minusta nimenomaan aikuisten leivos, joten pieni polte saa maistua kostukkeestakin läpi. Summa summarum, kosteuden pitää mielestäni tulla kostukkeesta, ei rasvasta tai raa'asta taikinasta.

Maultaan täydellinen torttu olisi, kuten äsken totesin, aikuismainen. Siinä saa olla kitkeryyttä, mutta esanssisuudesta en pidä. Hyvä Runeberg ei ole liian makea eikä missään nimessä rasvaisenmakuinen. Maun lisäksi suutuntuma on hyvässä tortussa ehdottoman tärkeä.

Ensi vuonna aion pitäytyä Kaisassa ja Primulassa. Tai saatan ehkä villiintyä leipomaan itsekin. Ehkä.

Mutta nyt alkoi herkuton helmikuu.

Torttutesti: Kaisan Café

2010-02-05T19:02:00.006+02:00

Sain vihdoin metsästettyä kauan kyttäämäni Kaisan tortun.

Valmistaja: Kaisan Café
Ostopaikka: Kaisan Café
Hinta: 1,70 e
Ulkonäkö: Symppis. Kuvassa sokerit ja hillot olivat jo vähän levahtaneet.
Koostumus: Kuohkea ja rouheinen.
Kosteus: Täydellinen. En tosin ole varma, oliko kostukkeessa alkoholia.
Maku: Todella miellyttävä, selvästikin aidoista aineksista peräisin. Ehkä aavistuksen liian makea minun makuuni, tai tämäkin makeus olisi toiminut loistavasti, mikäli tortussa olisi ollut hieman enemmän kitkeryyttä (karvasmantelia tai punssin poltetta).
Arvosana: 9-

Kyllä kannatti jahdata. Hieman isommalla rouheisuudella ja aavistuksen kitkerämällä maulla tämä olisi ollut nappitorttu.

Torttutesti: Sodexho

2010-02-05T18:13:00.005+02:00

Töissä oli tänään jälkiruuaksi "Runebergin torttua". En saanut tortusta kuvaa, mutta se oli aika pitkälti tällainen:

Valmistaja: Sodexho Metsänpoika
Ostopaikka: Sodexho Metsänpoika
Hinta: 5,70 e (sis. burgundin pata, salaatti & juoma)
Ulkonäkö: Neliö, jossa suora hillo- ja sokeriviiva
Koostumus: Tomuinen. Torttu mureni heti, kun sille vain näytti haarukkaa.
Kosteus: En ole koskaan syönyt näin kuivaa torttua
Maku: Maustekakkumainen, kaardemummainen
Arvosana: 5½

Tämä torttu ei ollut Runebergiä nähnytkään. Päässä soi Leevien "Mieletön Melinda, hitto mikä hilloviiva..."

Torttutesti: Sinuhe

2010-02-01T20:52:00.002+02:00

Sinuhen torttu oli todella tiukkaa tavaraa.

Valmistaja: Sinuhe
Ostopaikka: Tapiolan Stocka
Hinta: X e / 2 kpl (tortut maksettiin herran kukkarosta, hän ei muistanut hintaa)
Ulkonäkö: Paketin toinen torttu oli 1,5 cm matalampi (kuvassa) kuin toinen. Kosteannäköinen.
Koostumus: Ensituntumalta ihanan mehevä, mutta pidemmän päälle taikinaisen tahmea ja liian raskas.
Kosteus: Alussa tosi hyväntuntuinen, loppua kohti jopa liian kostea. Kostukkeena aito rommi ja arrakki.
Maku: Ihan hyvä, tosin raskas koostumus verotti hieman makua.
Arvosana: 7

Torttu oli koostumukseltaan niin raskas, että olin aivan uupunut yhden tortun jälkeen. Kuivan ja kevyen tortun ystävät, älkää ottako tästä turhia kaloreita riesaksenne. Päätin just, että Runebergin päivän jälkeinen helmikuu on osaltani herkuton.

Nyt en voi luvata varmuudella enempää arvosteluja ennen Runebergin aattoa, torstaita, sillä olen tämän viikon niin kiinni työriennoissa.

Torttutesti: Primula

2010-01-29T20:39:00.001+02:00

Hohoo, löysin Tapiolan Aslakista kolme torttumerkkiä, joita en ole vielä maistanut. Kaikki olivat valitettavasti kahden tai jopa neljän tortun paketeissa, joten päädyin pienimpään tuplapakettiin, Primulaan.

Valmistaja: Primula
Ostopaikka: Tapiolan Aslakki
Hinta: 2,90 e / 2 kpl
Ulkonäkö: Pieni. Alan jo tottua vaaleanpunaiseen sokeririnkulaan, vaikka se onkin mielestäni keinotekoinen.
Koostumus: Murea ja mehevä, olisi voinut olla rouheisempi.
Kosteus: Ensimmäinen, joka täyttää kostutuksen minimivaatimukseni. Kostukkeena rommi.
Maku: Melko miellyttävä, hieman yllätyksetön. Jäin vähän kaipaamaan karvasmantelin ja punssin makua (aineksissa oli listattuna hirvensarvisuola ja rommi). Voilla leivottu, ja sen huomasi.
Arvosana: 8½

Tähän asti testatuista tortuista tämä oli pienin, mehukkain ja kappalehinnaltaan edukkain. Tässä alkoi olla jo oikeaa fiilistä.

Torttutesti: Haaga

2010-01-27T21:07:00.002+02:00

Haagan torttu muistutti maultaan paljon Fasun vastaavaa.

Valmistaja: Haagan Leipä
Ostopaikka: Tapiolan Stocka
Hinta: 2,25 e
Ulkonäkö: Kivan muhkurainen, miinusta pinkistä sokeririnkulasta
Koostumus: Tosi murea, jopa mureneva, pähkinärouheinen
Kosteus: Kuivahko
Maku: Punssiaromi maistui mutta aromin keinotekoisuus iski vähän läpi
Arvosana: 8+

Kävin jo Kaisan kahvilassa norkoilemassa Kaisan torttuja, mutta ne olivat tältä päivältä loppu :(